sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Maan Isäukko

Pian seitsemänkymppinen. Kuinka taipuu Saulin selkä leikkeihin? Ja myöhemmin - kuinka käy kasikymppiseltä rokkenrolli?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Syyskuiset

Syyskuun saalis oli sekalainen johtuen ehkä olosuhteista, säätila = mielentila, matka.







Elias Canetti: Marrakesin ääniä, 1982 ( 1967 )

Vaikuttava teos. Kertoja kuvaa Marrakesin kokemuksiaan, joihin tavan turisti ei joudu, pääse tai uskalla mennä. Kielitaidon puute ei estä vaikutteita ja tuntemuksia, joita hän saa paikkakunnan ihmisistä.






Kalle Isokallio: Luppoisten lukkoseppä, 2017

Kertomus sujuu sujuvasti ja loogisesti. Ilmi tulee selvästi kirjailijan vastenmielisyys byrokraatteja ja poliitikkoja kohtaan. Osansa saavat suuret kotimaiset ja ulkomaiset firmat kuin myös ymmärtävämmin pienen ihmisen heikkoudet kateuteen ja ahneuteen. Myötätunto on yksityisen yritteiliäisyyden puolella.
   Loppuvaikutelmaksi jää kuitenkin tunne, että kirjailija on kirjoittanut tämän tämän tarinan jo vähintään kerran aikaisemminkin.








Gerald Petievich: Lasitalo, 1999 ( 1998 )

Rikostarina, jossa rikoksen selvittämisen ohessa uppoudutaankin pääasiassa poliisilaitoksen sisäisiin juonitteluihin sekä tutkijan perheongelmiin. Loppuratkaisussa sankari käy epäuskottavasti yksin, ilman todistajia, pidättämässä yhden järjestäytyneen rikolliskoplan pääpukareista.
   Kirjailijan FBI-taustasta johtuen tulee epäilleeksi, mahtavatko kuvaukset poliisin sisäisistä sotkuista - valtataisteluista ja lehmänkaupoista USA:ssa - perustua tosiasiallisiin tietoihin.







Jack London: Sydänten ja Etelämeren vaahtopäitä, 1925

Kaksi pientä tarinaa Hawaijilta, jotka London on ilmeisesti rahapulassaan laatinut. Ensimmäinen on kolmiodraama, jossa pariskunta selvittää suhteensa lujuuden kolmannen osapuolen tullessa kosiskelemaan vaimoa. Pariskunta edustaa Londonin teksteissä vilahtelevaa yli-ihmistyyppiä, jota muut tavikset kadehtien tarkkailevat. Liitto kestää koettelemuksen, jota ratkotaan myös fyysisesti meren syleilyssä, missä aviomies teeskentelee hukkuvansa jalkakrampin takia. Tarina päättyy onnellisesti vaimon ponnistellessa henkensä kaupalla miehen puolesta. Kerronta on taitavaa ja mukaansa tempaavaa, joskin nykyaikaa ajatellen vanhahtavaa.

Toinen kertomus on hauska. Siinä paikallinen nainen, joka vaikka tietääkin kaikkien salaisuudet, on aina vaiennut. Kaikki luottavat häneen. Mutta sitten tulee saarelle saarnamies, joka saa naisen herätyksen valtaan, ja hän tunnustaa omien syntiensä lisäksi myös muiden tekemiset. Syntyy tietysti skandaali
.    Ja mikä pahinta, saarella on myös vanha, juopahtava mies, joka myös tietää salaisuuksia. Jotta saarnamies ei pääsisi ukon kimppuun, viisas neuvosto päättää kerätä tarvittavat rahat, jotta hän voisi matkustaa kauas kaipaamalleen kotiseudulleen.

Erään kultalöydön salaisuus, 1925

Nimikertomuksen lisäksi kirjasessa on kolme muuta tarinaa. Ensimmäisessä petetty aviomies kohtaa yllättäen erämaassa karanneen vaimonsa uuden miehen kanssa. Seuranneessa kohtauksessa aviomies myy kultahiekalla petollisen vaimonsa ja kaataa poistuessaan kullan avantoon. Myöhemmin löydetty kulta aiheuttaa löytäjissä hämmennystä, sillä mitään muuta ei alueelta koskaan löydetty.
   Toinen tarina on myöskin kullankaivajista. Siinä kahdelle miehelle syntyy kiperä riita, miehen kunniasta tietenkin on kyse. Sitä käydään selvittämään kaksintaistelulla. Porukan viisas mies keksii kuitenkin ovelan ratkaisun jäähdyttämään kamppailijoiden tunteita: porukka päätti, että se taistelijoista, joka jää henkiin, hirtetään lähimpään puuhun.
   Kolmannessa kertomuksessa sama porukka pelastaa poliisia pakenevan miehen auttamalla ja varustamalla hänet ajoissa matkaan.
   Viimeinen kertomus on koskettava tarina varastetusta koirasta, joka lopulta joutuu itse päättämään, kumman luokse asettuu, uuden kotinsa vai alkuperäisen kasvattajansa luokse. Tässä tarinassa Londonin psykologinen herkkyys ja kertojan taito ovat parhaimmillaan.








Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone, 1987 ( 1985 )

Mikähän siinä on kun tällainen surrealistinen teksi viehättää minua, vaikka oikeastaan siinä ei ole mitään  järkeä, tai sen järki on niin piilotettua, etten ymmärrä. Luultavasti kriitikotkin pitävät tätä suurena taiteena, koska eivät sitä tajua tai väittävät tajuavansa ja selittelevät sitä niin, etteivät tavikset ainakaan ymmärrä.








George Orwell: Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa, 1985  ( 1968 )

Orwell kirjoitti 1920- ja 30-lukujen vaihteessa kokemastaan köyhäilyistä. Pariisissa hän elätti itseään ravintoloiden tiskaajana ja siivoojana. Lontoon aika meni kulkureiden joukoissa köyhäinapua hyväksi käyttäen.
   Kokemuksistaan hän teki yhteenvetoja ja johtopäätöksiä, syyn ja seurauksen analyyseja - parannusehdotuksia. Kyseessä oli eräänlainen osallistuva tutkimus.
   Luettuani teoksen suhtaudun suurella varauksella ravintoloihin, olkoonkin että ajat ovat kirjan kuvaamasta muuttuneet. Myöskin asenteissani kerjäläisiin voisi olla nyt tarkistamista.





      

Georges Simenon: Maigret vastatuulessa, 1992 ( 1961 )

Kirjaston poistohyllystä tarttui käteeni kaksi Maigret-kirjaa, joita kokoelmissani ei vielä ollutkaan. Luin saman tien tämän. Vanha kunnon Maigret, vanha kunnon Simenon.
   Kirjassa Maigretia ammutaan. Hän ratkoo sairasvuoteeltaan ampujansa ja kylässä sattuneiden murhatapausten mysteerit. Simenon onnistuu taitavasti kuvaamaan pienen paikkakunnan tunnelmia, ihmisten ennakkoluuloja, ihmissuhteiden solmuja ja julkisia salaisuuksia, joiden arvaaminen auttaa Maigretia selvittämään jutun.

Maigret maalaiskapakassa, 1992 ( 1931 )

Tuomittu tunnustaa Maigretille nähneensä kaverinsa kanssa vuosia sitten ruumiin hävittämisen Seineen. Kaverin etsiskely vie hänet maaseudulle, jossa potentiaaliset syylliset viettävät vapaa-aikaansa. Tapahtumat kärjistyvät uuteen murhaan, jonka selvittelyt johtavat Maigretin myös vanhan murhan syyllisen löytymiseen.





Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät, 2013 ( 1953 )

Englantilaisen lastenlorun mukaan tapahtuvat kuolemantapaukset liikemiehen perheessä osoittautuvat julmiksi murhiksi, jotka lopulta, neiti Marplen avustuksella, paljastuvat kirjan viimeisillä sivuilla suvun viehättävän mustan lampaan pahoiksi töiksi. Agatha luonnollisesti sotkee tarinaansa syylliskandidaatteja lukijan hämäämiseksi ja mielenkiinnon säilyttämiseksi loppuun asti.
   Mainio kirja maitokaupan hyllystä!






J. M. Ilves: Sorjonen - nukkekoti, 2017 ( 2015 )

Olin kuullut Sorjonen-sarjasta, mutten lukenut. Kokemus oli aivan miellyttävä. Sankaripoliisilla ei ollut mahdottomia henkilökohtaisia tai perheongelmia eikä hänellä myöskään ollut tavanomaista kammottavaa esimiestä, niin kuin nykytyyliin kuuluisi olla.
   Toinen siisti kirja maitokaupan hyllyltä!





sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syysmatka 2017



Ei uhkaa likkoja karkotus,
vaikka ottavatkin hatkat.
On suuntana Kreikan Karpatos,
niin jatkuvat neitojen matkat.

Helmi huolella pakata muistaa,
yhtään tärkeää ei saa jäädä.
Ilmi huoletta päätään puistaa,
eipä laukkuaan liikaa säädä.




Mukaan matkalle  tahtoo tulla
vilkkaanoloinen karjalaisserkku,
jolle maistuu aamulla pulla,
kuumanpuoleinen sumppiherkku.
Vuottakaa minnuu! huutaa Sohvi.
Koht´sillee jäähtyy miun kohvi!




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sanakiintiö



Vaimoni tutkaili bloginsa vanhoja postauksia. Hän havaitsi sanojensa käyneen vähiin - ennen niitä oli ollut paljon enemmän. Jotkut sanat olivat aivan kaikki. Pohjanmaalla sanotaan niin, kun ei ole enää yhtään jäljellä: aivan kaikki loppu.
   Ei siinä mitään ihmeellistä. Meille on annettu kullekin tietty määrä sanoja käytettäväksi. Ja kun jotkut aikanaan loppuvat, on tultava toimeen jäljelle jäävillä. Ja kun nekin loppuvat, alkaa hiljaisuus hautausmaalla.


Mielenkiintoista on se, että kaikki eivät saa tasapuolisesti samoja määriä. Niin epäoikeudenmukainen tämä maailma! Ne joille on annettu paljon, löytyvät toreilta helppoheikkeinä, medioista selostajina, juontajina, seurakunnista saarnaajina, järjestöistä puheenjohtajina ja pomomiehinä, ja pahimpina kaikista, poliitikkoina ja kaadereina puolueista.


Määrän lisäksi annettujen sanojen laatu vaihtelee. Kelle on annettu paljon MINÄ-sanoja, joutuu ripottelemaan niitä muiden puutteessa puheeseensa. Syntyy helposti vaikutelma, että hän olisi jotenkin itsekeskeinen. Toisilla saattaa puolestaan olla liikaa SINÄ- tai SÄ-sanoja, jolloin ongelman ratkaisuksi SÄ käytät tietenkin paljon niitä.
   Joillekin onnettomille on siunaantunut roppakaupalla täytesanoja, jotka eivät elikkä tavallaan niinku tarkoita niinku tavallaan mitään, mutta joista elikkä siis tavallaan niiku on yritettävä päästä eroon.


Se millainen kimara sanojen suuressa alkujaossa on kohdalle osunut, määrittää käyttäjänsä statuksen, arvostuksen tai yhteiskunnallisen aseman. ( Tästä aiheesta kirjoitin jo lettu/lätty-sanan yhteydessä. )
   Sanaston käyttäjän ikä paljastuu sanavalikoimasta. Jos taas yrittää nuorekkaasti heittää diskurssiin kryptisiä argumentteja hiilauksesta lagaavassa pelissä, vaikka oikeesti olisi ikänsä puolesta sopivampi käyttämään sanoja aatra, kirnu tai tahko, epäaitouden vaikutelmalta ei voi välttyä.