Möhö - murujen kerääjä

Möhö - murujen kerääjä

torstai 15. kesäkuuta 2017

Rodokselle 1



Helmi ja Ilmi taas tien päällä!
Matkustavaiset hyvällä säällä,
kaukomaita katsastamaan,
hyvällä onnella ratsastamaan,
lähtevät Rodoksen rannoille.


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Konmaritusta

En erityisemmin pidä "yhdenasianliikkeistä". Enkä nyt tarkoita esim. maahanmuuttovastaista puoluetta, vaan yleensä vouhotusta mikä vie agendansa äärimmäisyyksiin antamatta yhtään periksi lievennyksille.

    Kävi nimittäin niin, että avasin hiljattain vaatekaappini oven ja olin pudota pepulleni. Kalsarivaras oli iskenyt ja vienyt puolet housuistani päätellen siitä, että siinä missä ennen oli tursuillut runsaslukuinen bokserivarastoni, ammotti nyt puolet tyhjänä laatikosta. Toisella puolella oli toki kalsareita käärittynä tiukoille rullille.
    Ja mihin olivat kadonneet ne kolmekymmentä kahdeksan t-paitaani, jotka ansiokkaasti olin hiljattain netistä oppimallani tavalla viikannut ja tunkenut suurin piirtein mahtumaan ylähyllylle? Tilalle oli rullautunut epäilyttävästi paitojeni värimaailmaa heijastelevia pötkylöitä jättäen arvaamattoman aution tuntuman hyllylleni.



    Karjuin syyllisen paikalle antamaan selitystä. Puolustus esitti käsiään levitellen, että kyseessähän on vain konmaritus! KonMari! Ei siis kommari, vaan japanilaisen  ammattijärjestäjän Marie Kondon kodinraivausmetodi, jolla elämänmullistava taika laskeutuu energiaa kuluttavien, epäjärjestyksen vallassa olevien kotien ylle ( ja ostamalla oppaan miljoonat M. Kondon tilille ).
    Yksinkertaista! Heitetään vain turhat roinat pois. Tuottaako tämä tai tuo tavara minulle iloa? Jos ei heitän pois, jos kyllä veivailen sen jemmaan. Täydellistä! Harmonia vallitkoon!
    Mihinkähän piilottaisin pienet kodikkaat esineeni, entä matkamuistorihkamani, entä kivikokoelmani... Voittaakseni aikaa kysyin:

- Muuten, mitähän meillä onkaan tänään lounaaksi?
- Kaalikääryleitä! Ja kahvin kera kääretorttua.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Sakkeus puusta



Minulla on valitettavan iso tontti, jossa rehottaa valitettavan runsaskasvuinen heinälajisto. Ajellessani leikkurilla tontin reunaa havaitsin naapuriin hiljattain muuttaneiden nuorten isäntien vilkuttelevan minulle puustamme. Nostin miehekkäästi kättäni tervehdykseen. Me miehet tapaamme tehdä niin.
    Ajaessani toista kierrosta totesin toisen isännistä kadonneen, jäljelle jääneen huiskuttavan entistä iloisemmin. Niin tein minäkin.
    Kolmannella kierroksella veljeksien äiti ruumiillistui elehtien reittini varteen, joten katsoin viisaimmaksi sammuttaa koneen ja riisua kuulosuojaimet. Kävi ilmi, että puussa oleva veljes oli jumissa: hänellä oleva toisen käden kipsaus ei ollut estänyt kiipeämästä ylös, alas tulo ei sitten ollut enää onnistunut. 
    Äidin toivomus oli, että nostaisin Sakkeuksen puusta - Ja katso, niin tapahtui!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Haastettu 9

Kymmenen elämänkerran jälkeen luulen, etten vähään aikaan jaksa kiinnostua toisten elämistä, omassakin on ihan riittävästi selvittelemistä.









Jukka Virtanen: Kuvassa keskellä Jukka Vrtanen, 2003

Nautittavasti kerrottu omaelämänkerta 70-vuotiaalta viihteen moniosaajalta, joka toimi mm. TV:n alkuajoista nykypäiviin asti eri tehtävissä ja joka tuli Suomen kansan hyvin tuntemaksi "julkkikseksi". Vaikuttaa siltä, että hän on tullut tuntemaan kaikki maamme merkittävät kulttuuripersoonat, joista hänellä on hauskoja anekdootteja kerrottavana.
    Julkisuudesta hän sanoo näin: "Kukaan ei selviydy julkisuudesta terveenä. Maailmankuva vääristyy... Moni julkku luulee, että ihmiset hurmaantuvat hänen omasta lumovoimastaan. Todellisuudessa julkkiksissa on mänttejä isompi prosentti kuin remmisuutareissa."
    Kävin samaa koulua Jämsässä, josta hänellä on muisteluita opettajistaan. Matematiikan lehtori Laaksosen Eikka opetti minuakin aikoinaan. 

Laskuvihkoni reunassa Eikka:                          





Tommi Aitio: Spede, 2002

Jo radiovuosistaan asti minua huvittaneen miehen, Pertti Pasasen, elämän kaari ja kehitys kouluvuosista menestyksen huipulle ja vihdoin vanhuuden erakoitumiseen. Kirja sopi hyvin Jukka Virtasen muisteloiden jatkoksi, olivathan he pitkään yhteistyökumppaneita.






Elisa Heilala: Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät, 2016

Heikki Kinnunen on varmaankin yhtä tunnettu Suomessa kuin edelliset Jukka Virtanen ja Spede. Kirjan tärkeintä antia minulle oli, ei niinkään Kinnusen henkilöhistoria, vaan näyttelijän työn tausta: miten hän näkee työnsä merkityksen, miten hän valmistautuu osaansa ja suhteuttaa sen näytelmän kokonaisuuteen, mikä on hänen asenteensa työtovereihin jne.
   Kirjassa analysoidaan lukuisia menestysnäytelmiä eri teattereissa, joissa Heikki Kinnusella on ollut merkittäviä rooleja. Onnekseni sain olla Turussa näkemässä yhden huipuista vuonna 1972. Siellä esitettiin Seitsemän veljestä Aleksis Kiven ja suomalaisen teatterin 100-vuotisjuhlavuonna.





Heikki Hietamies: Lindin Arvi, 1999

Suosittu uutisankkuri kertoo elämästään lapsena Kaukaan tehtaalla ruiskumestarin perheessä, koulunkäynnistään, harrastuksistaan, opiskeluistaan ja vihdoin työstään YLE:n uutistoimituksessa. Se osoittautuikin olevan paljon paljon muuta kuin uutisia katsellessa luulisi.
   Myös oma perhe ja lapset ja lapsenlapset esitellään, mutta muutenhan he ovat olleet varsin vähän julkisuudessa.
   Millaista on olla Arvi Lind? Tuntemattoman Koskelaa siteeraten: - Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.





Eveliina Talvitie: Moniottelija Ilkka Kanerva, 2006

Remonttimies Kanerva aloitteli poliittista uraansa Turun puolessa samoihin aikoihin kuin minäkin, olosuhteiden pakosta, opiskelijapolitiikkaa jouduin sivusta seuraamaan. Kirjasta sai hyvän käsityksen, millainen ihmistyyppi poliitikko-Ike on ja millaisia koukeroita ja koplauksia politiikn tekemiseen liittyy.
   Mauno Koiviston poismenon ajankohtaisuudesta johtuen siteeraan Kanervaa: "Koiviston presidenttiys oli ylipitkäksi venyneen Kekkosen valtakauden jälkeen vaikea ja vaativa tehtävä. Hän osoittautui harvinaisen kypsäksi ja valtioviisaaksi johtajaksi. Koiviston ajattelu Suomen kansainvälisestä asemasta ja Suomen sisäisestä elämänmenosta oli uutta ja kauaskantoista."
   Koiviston kommentista julkisten asioiden sielua vammauttavasta vaikutuksesta Kanervankin olisi syytä olla tietoinen.





Esa Seppänen, toim.: Kuka Kekkonen, 2014

Kirjaan on koottu presidentin lähipiirin ( kansliapäälliköt, adjutantit, hovimestari, turvamiehet, neuvonantajat jne. ) lojaali näkökulma Kekkosen henkilöön ihmisenä. Aikalais- ja nykypoliitikkojen ja tutkijan sekä pojanpojan esityksissä perehdytään presidentin merkitykseen valtiomiehenä ja hänen työnsä vaikutuksiin Suomen kansan hyvinvointiin.
   Kiinnostava pikkutieto: presidentin ruisleipä hankittiin syntymäkotikunnastani Padasjoelta.





Toimituskunta              Kyllä se siitä! Mauno Koiviston ensimmäiset kahdeksan vuosikymmentä,
   Tellervo Koivisto                                                                                                                   2004
   Seppo Lindblom
   Jaakko Kalela
   Olli Arrakoski

Kirjan toimituskunta kokosi Manun tietämättä teoksen hänen 80-vuotisjuhlaansa varten. Kirja kertoo hänen elämänkaarensa siihen astiset vaiheet lapsuudesta sodan kautta uran merkittäviin kohtiin, presidenttiyteen ja sen jälkeiseen aikaan.
   Pari sitaattia:
   "On täysin virheellistä luulla ihmisen olevan onnellinen, kun hänellä ei ole enää mitään luonnollisia tarpeita tyydytettävänä. Mutta kansanvaltainen järjestelmämme joutuu vaaranalaiseksi, ellei sen vallitessa onnistuta poistamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, fyysistä ja sielullista puutetta." ( Mistäköhän nykyinen lisääntynyt terrorismi mahtaneekaan pohjimmiltaan johtua? )
   "Aina jotain uutta oppii, ongelma on siinä ettei aina tahdo muistaa, mitä tuli opittua." ( Voi, niin totta! )





Eeva Ahtisaari: Juuret ja siivet, maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri, 2002

Kekkosen ja Koiviston jälkeen olisi ollut luonnollista ottaa seuraavaksi Ahtisaaren muistelmat. Kirjastossa sattui kuitenkin käteen rouva Ahtisaaren teos, joka mielenkiintoisesti raotti ovea menestyneen miehen "taustalta" vaikuttaneen naisen maailmaan; myös aikaan ennen presidenttiyttä Tansaniassa, New Yorkissa ja ennen muuta Namibiassa, jonka itsenäistymisessä Martti Ahtisaarella oli keskeinen osuus.







Paavo Haavikon teos kertoo paitsi Paavo Haavikon erinomaisuudesta ja asiantuntevuudesta Suomen lähihistoriasta myös Tarja Halosen ylivertaisuudesta presidenttinä aikaisempiin, varsinkin Ahtisaareen, verrattuna. Ei silloinen pääministeri Lipponenkaan kovin korkeita pisteitä ansaitse. Sivutuotteena kerrotaan myös Tarja Halosen elämänvaiheet Kallion kasvattina.
    Kritiikkiä tulee myös Suomen ja EU:n sekä suomalaisen median toimintaan suhteessa Natoon ja Venäjään.





Tuure Liski: Lakkarinpalle - elämää Valkjärven Mannilassa, 2002

Viimeiseksi elämänkerraksi valitsin enoni "papinkirjan". Varsin iäkkään rovastin muistelmat olisivat vaatineet reipasta toimituksellista työtä pomppivan rakenteen ja lukuisten toistojen karsimiseksi.
    Mielenkiintoista oli lukea sukulaisteni elämästä, etenkin isoisästäni Arvo Liskistä, jonka muistan pikkupokavuosiltani mukavana kalakaverina. Jotkut enon suorasukaiset luonnehdinnat sisaruksistaan puistattavat.
    Melkoisen erikoinen on tarina salakuljettajaesi-isä Aatami Poutiaisen varainhankinnasta, minkä avulla hän onnistui ostamaan huutokaupasta puolet Kaukilan ja Rahkolan kylän maista. Salakuljettajakaveri oli jäänyt kiinni, ja hänen vaimonsa oli saanut melkein kerätyksi kasaan vaadittavat lunnasrahat, 40 000 ruplaa. Aatami oli luvannut maksaa puuttuvat rahat ja hoitaa asian, mutta olikin lähtenyt livohkaan ja ostanut rahoilla mainitut maat. Uskokoon tarinan ken tahtoo, mutta niitä maita aikanaan perityi isoisänikin perheelle.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.