maanantai 12. tammikuuta 2015

Uhrautumisesta


Joskus 1960-luvulla olin jollakin lailla kasvanut tietoiseksi ympäröivästä maailmasta. Erikoisesti järkyttivät nuorta mieltä polttoitsemurhat sodan vastustamiseksi, uskonnon puolustamiseksi tai poliittiseksi protestiksi. Ihmetykseni sai ilmaisunsa piirroksessani:




Entä nyt, puoli vuosisataa myöhemmin. Onko mikään muuttunut? Mistä ns. arabikevät sai alkunsa? Polttoitsemurhasta Tunisiassa! Miehitetyn Tiibetin buddhalaiseen uskontoon sekä Tiibetin kieleen ja kulttuuriin kohdistuvan sorron vastustamiseksi on yli sata ihmistä sytyttänyt itsensä palamaan.

Yhä löytyy siis voimakkaita vaikuttimia itsensä uhraamiseen. Eikä vain itsensä. Myös toisia, viattomia sivullisiakin, halutaan viedä mukana räjäyttämällä itsensä kansanjoukossa uskonsa, aatteensa puolesta. Karu elämä, kovat otteet.


Mikä on palkinto uhrista? Tunisialainen katukauppias sytytti itsensä lisäksi kansannousuja kautta arabimaailman. Jotakin muuttui, jotakin jäi muuttumatta. Entä henkilökohtaisesti? Saavuttaako uhraaja paikan paratiisissa? 


Koraanin mukaan ( suura 56:10-25 ): ”Siellä he saavat levätä kultakuteisilla istuimilla toinen toistaan vastapäätä, ikuisesti nuoret pojat palvelevat heitä, pikarit, haarikat ja maljat täynnä puhdasta juomaa, josta he eivät saa päänkipua eivätkä päihdy, tarjoten hedelmiä, jotka ovat heille mieluisia, ja linnunlihaa, aivan heidän toivonsa mukaan. Siellä on kaunosilmäisiä sulottaria, jotka ovat kuin kätketyt helmet, palkaksi siitä, mitä he ovat tehneet.”


Kuten ne 19 Al-Qaidan uskonsoturia, jotka kaappasivat lentokoneet ja ohjasivat ne päin World Trade Centerin torneja roihauttaen itsensä ja tuhansia muita tulihelvettiin New Yorkissa 11. syyskuuta 2001.

Tai paratiisissako nauttivat nyt ne ISIS- tai Al-Qaida-taistelijoiksi osoittautuneet asemiehet, jotka Pariisissa surmasivat satiirikkoja ja vääräuskoisia juutalaisia.
Sillä Koraanin mukaan:  
 "Ette te heitä surmanneet, vaan Jumala. Kun sinä ammuit nuolen, et ampuja ollut sinä, vaan Jumala."     ( Sotasaaliiden suura 17 ).
 
Vaikea uskoa sitä. Uskon mielummin eilen Pariisista näkemäni kulkueen humaaniin ilmaukseen - käsi kädessä kristityt, juutalaiset, islaminuskoiset,.. ateistit, uskonnottomat yhdessä raakaa terrorismia vastaan.
 
 
Ja lisäksi:  
Sananvapauden nimissä ei ole pakko käydä työntämässä hernettä naapurin nenään. Hän vetää sen sinne helposti itsekin. Mutta sitten kun loukataan ihmishenkiä, ihmisoikeuksia yleisemminkin, herne ei ole riittävän kova.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti