Möhö - murujen kerääjä

Möhö - murujen kerääjä

perjantai 25. syyskuuta 2015

Ponionni


-      Pappa! Annan tämän kirjan teille. Se on hyvä. Osaan sen ulkoa. Lukekaa se Mommin kanssa. Minä pidän sitten teille kokeet.
-      Aha! Hienoa! Totta kai! Kyllä me sen luemme. ( Tiedä niistä kokeista sitten. )




Jälkikasvu , pojantytär, läväytti paksuhkon kirjan kouraani. Osoittautui olevan lahjaksi ostamamme ponikirja, se My little jne. Minkä taakseen jättää, sen yllättäen edestään löytää.


Illalla luin vaimolleni ( Mommi ) ääneen valittuja kohtia päivän mietelauseiksi.


Onneksi en voi tässä yksityiskohtaisesti esitellä opusta, sillä ”Copyright ... All rights reserved”, tiedättehän. Koko homma on viimeisen päälle tuotteistettu, ja ansaintalogiikat ovat kohdallaan.


Ponit asuvat valtakunnassa, jolla on historia. Aikojen alussa siellä vallitsi kaaos ja sekasorto. Melkein kuin luomiskertomus. Mutta järjestys löytyi ystävyyden tulesta. Harmonia ja onni vallitsevat nyt. Tämähän on hyvää kasvatusta.

Valtakunnassa on pääkaupunki sekä pikkukaupunki, joissa vallitsevat ahkera touhu ja tohina. Juhlia vietetään prinsessojen kera sulassa sovussa ja ystävyydessä.

Maalla, syrjäseudulla, on synkkä metsä. Saduissa on aina pakollinen paha ja pelotus. Mutta joskus sinne on hyviksienkin mentävä pahisten maille. Miten muuten saataisiin jännite aikaan.

Ja koska saduissa kaikki on mahdollista, lennokkaasti  pilvien päällä on oma yhteisönsä siivekkäitä kavio-olentoja sään ilmiöitä säätelemässä.





Mitä elämänarvoja kirja jakaa? Se tulee esille ”harmonian elementeistä”, joita ponit edustavat:

Yksi on antelias, toinen lempeä, kolmas taas uskollinen, neljäs korostaa rehellisyyttä, viides lyö leikiksi ja naurattaa muita. Ja lopulta: mitä olisikaan elämä ilman mystiikkaa ja taikaa. Oon huumorintajuinen (välillä ehkä liiankin ;)), ystävällinen, luotettava, kiltti (usein liiankin kiltti), rehellinen, iloinen, nauran ja hymyilen paljon (siis oikeesti PALJON) [ kopioitu Treffit Suomi24-sivuilta ]





Kirja opastaa myös tehokkaasti muodin ja vaatteiden sekä kauneuden hoidon merkitykseen itsetunnon ja mielialan ylläpidossa. Samalla hoituu sosiaalinen hyväksyttävyys, katu-uskottavuus.

Pojantyttäreni on suuri eläinten ystävä. Ponikirjasta hän on löytänyt samastumiskohteen ujosta hepasta, joka on kaikenmoisten otusten ymmärtäjä.  

Edellisen vastapainoksi on tietysti oltava mukana vauhdikas, rohkea, jalomielinen ym., ym. sankarityyppi, joka pelastelee tavis-poneja mennen tullen.

Tämän kirjan lukemisen jälkeen ymmärrän, miksi tyttö järjestää jokaisella vierailullaan ohjelmallisen juhlan. Innoitusta on varmasti antanut eräs hupaisa opuksen hahmo.  





Erityisopettajan vinkkelistä kiinnosti suhtautuminen erilaisuuteen. Asuuhan siellä ulkomaalaistaustainen lohikäärmeenpoikanen. Aluksi sitä harmitti erilaisuutensa. Niinpä se palasi ”juurilleen”, mutta kiiruhti takaisin ponien keskuuteen sopeutuakseen heidän kulttuuriinsa. On tullut hyväksytyksi!





Onneksi mukana on myös kaviot maassa tallaava hahmo, joka antaa rehellisen, työteliään ja luotettavan eläjän mallin.


Paljon ajattelemisen aiheita sain tästä kirjasta ja luin sen suurella mielenkiinnolla. Odotan vavisten tenttipäivää!



perjantai 18. syyskuuta 2015

Lasiargumentti




Mies tulee myöhässä aamiaiselle. Vaimo istuu jo menorcalaisen hotellin ruokalassa. Miehen tukka harottaa märkänä, silmiä selvästi kirveltää.

- Sait sitten heitetyksi talviturkin!
- Syyskuussa alkoi olla viimoset ajat se tehdä. - Heitin muutakin.
- ?
- Jonkinlainen tsunamintapainen iski pääni yli ja suolasi silmät ja suun. 
- Minähän olen aina sanonut, että pidä se suusi uidessa kiinni.



- Siinä sitten lähtivät aurinkolasit huitsin Välimereen.
- Ne vahvuuksilla! Ja varalasit jätit kotiin.
- Pitää käydä ostamassa. Onhan täällä turistikrääsää. Piruttaa niin, että ostan sellaiset
  homolasit.
- Niin mitkä?
- No, tiedäthän, niin kuin nyt vaikka Elton Johnilla. Jorma Uotisellakin on yleensä aika 
  erikoiset.
- Kaikkihan niitä käyttää. Ei homoja laseista tunnista, hoopo.
- Eikö muka! Mistä sitten? Ihmettelinkin, onko tämä sellainen "vapaamielisten" saari. Niin
  kuin Mykonos Kreikassa. Että ovatkin räikeine laseineen valehomoja!
- Vale- ?
- No, onhan niitä valelääkäreitä ja valehoitajia ja vale sun mitä. Miksei valehomojakin.
- Taisit hörpätä suolavettä väkevämpää, ennen tänne tuloasi.
- Pahus! Siellä on pakosta ollut joukossa muutama valeheterokin.




perjantai 4. syyskuuta 2015

Sikaraakaa

-      Mitä varten teillä on ripustettu lakana seinälle?

-      Ei se ole lakana. Se on valkokangas. Niin kuin iso skriini.

-      Aha! Mitävarten?

-      Eksä tajuu! Siinä katsotaan leffoja tai vaikka formuloita.

-      Ai, jaa! - Ne kyllä ajaa liian lujaa. Niille pitäisi antaa sakkoja ylinopeudesta.

-      Eikä! Sehän on kilpailu, höhlä!  Oleks sä koskaan saanut sakkoja?

-      No en! Eihän minun passaa ajaa ylinopeutta. Katsos, se menee niin, että mitä suuremmat tulot sitä hurjemmat sakot. Minulla on näet niin kovat ansiot, ettei ole varaa maksaa jättisakkoja.


-      Ai, jaa!


-      Me katsotaan isän kanssa joskus sikaraakoja leffoja.

-      Mitä! Eihän ne sovi pienille lapsille.

-      Niissä, kuule, veri roiskuu.

-      Mutta etkös sinä tiedä, että ne ovat haitallisia lapsen kasvulle.

-      Älä!

-      Joo-o! Lapselle voi ruveta kasvamaan nenän paikalle kärsä.

-      Eikä!

-      Kyllä! Ja sitten tulee läskiä ja möhömaha.

-      Eipäs!

-      Ja arvaa, mikä on pahinta... Lapset rupeavat haisemaankin pahalta. Niin kuin siat.

-      Hassu!

-      No, kyllä lapset nytkin voivat haista pahalta, jos on hampaat pesemättä ja kakka housuissa.

-      Taas Pappa höpsii. Miksi sinä rupesit yhtäkkiä sioista puhumaan?

-      Minäkö muka! Sinähän se aloitit, kerroit katsovasi sikaraakoja ohjelmia.

-      No, nyt minä ymmärrän! Mutta eihän se oikeaa sikaa tarkoita, vaan HURJAN raakoja tai KAUHEAN raakoja, hoksaaks.


-      Aha! Jaa! Vai niin! No, katsele sitten.