Möhö - murujen kerääjä

Möhö - murujen kerääjä

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Entä sitten jos, mitä sitten jos?

Pappa ja pojat autossa, navigaattori päällä.


- V i i d e n s a d a n   m e t r i n  j ä l k e e n  k ä ä n n y  o i k e a l l e... k ä ä n n y  o i k e a l l e !

- Pappa! Entä sitten, jos et kääntyisikään, jos menisit suoraan?
- No, se sanoisi varmaan: - Käänny takaisin, jos mahdollista!
- Mitä sitten, jos se sanoisikin: - Senkin pöljä! Etkö sinä kuullut! Piti kääntyä oikealle!
- Entä sitten, jos se sanoisikin: - Hyvä on! Mene vain suoraan, mene, mutta kadut vielä kyllä!


- T i e n  p ä ä s s ä  k ä ä n n y  v a s e m m a l l e,  s i t t e n,  k ä ä n n y  o i k e a l l e !

- Hä-hä-hää! Se ei osaa päättää! Entä sitten, jos se on pahalla päällä ja tahtoo narrata sinua,   Pappa?
- Kyllä se voi joskus viedäkin väärään paikkaan, mutta se tekee sen varmaan ihan tietämättään.
- Mitä sitten, jos se sanoisikin, että sori nyt vaan, tuli väärä kartta mukaan. Koita pärjätä!
- Suuttuisin enkä ottaisi sitä mukaan keilaamaan.



- O l e t  s a a p u n u t  p ä ä m ä ä r ä ä n.

- Entä sitten, jos se hyppäisi esille ja alkaisi huitoa sinua nyrkeillä ja huutaisi: 
- Tahdon kanssa keilaamaan! Pakko päästä mukaan! Heti keilaamaan!
- Mitä sitten, jos se juoksisi edeltä sisään ja -
- Eiköhän pojat mennä jo!





keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Karkeista karkeista

-      Pappa, isä tilasi meille karmeita karkkeja Ruotsista.

-      Mitä? Olisihan niitä nyt saanut marketistakin!

-      Nää onkin erikoisia ällötyskarkkeja.

-      Niissä on kauheita makuja.

-      Joo tiedän, turkinpippureita.

-      Nehän on hyviä. Nää on, kuule, k a r m e i t a.

-      Päältä ei arvaa mitään. Sisällä sitten onkin jymypaukku.

-      Mitä sitten?

-      Mätä kananmuna-maku tai oksennus. Joissakin voi olla koiranruoan tuoksuakin.

-      Narraat!

-      Tai vaikka hikisukan tai vauvanvaipan maku. Ja ruohonsilpun -  - ja en muista muita.

-      Sitten jotkut on ihan hyviä. Koskaan ei etukäteen tiedä, mikä on paha.

-      Mitävarten?

-      Se on kivaa.
-      Vaikka Halloween-kemuissa.





-      Jokos minä olen kertonut sen jutun, kun minä nuorena miehenä olin Afrikassa timantteja kaivamassa?

-      Joo, joo! Olet sä.

-      Kerro silti!

-      No, mehän siellä kaivelimme syvällä timanttikaivoksen uumenissa hirveässä kuumuudessa, ja kivipaaroonit vain kuopan reunalla mättivät jalokivet suuriin pusseihinsa ja huusivat meille alas että kaivakaas pojat vaan lisää.

-      Siinä varmaan tienasi hyvin.

-      Ei sitten alkuunkaan! Ne oli tosi nihkeitä maksamaan.

-      No, kerro nyt se juttu, se mitä te sitten keksitte!

-      Älä poika hoputa! - Siellä oli kauhean tarkat tarkistukset, kun pääsimme illalla töistä. Joka jeppe tutkittiin, ettei kukaan salakuljettaisi timantteja kotiinsa. Me rupesimme sitten nielemään joka päivä muutaman timantin. Eikä ne mahaan nähneet, vaikka suuhun kurkistivatkin. Niin meistä tuli upporikkaita.

-      Kertoisit nyt vielä siitäkin, miten saitte ne timantit mahastanne.

-      Enkös minä jo kertonut siitä?

-      Et vielä tällä kertaa.

-      Kotona meillä oli varattuna risiiniöljyä. Sitä kun juo, tulee rapsakka ripuli. Vessan pyttyyn asensimme tietenkin tiheän siivilän, josta sitten poimimme timantit talteen.

    Aika hauskaa Halloweenia sanoisin. Ja niin minusta tuli rikas – ripulirikas.

-      Valehtelet! 
-      Aika paha!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ampi AI! sista


Suomen ilmavalvonnassa ja –puolustuksessa on vakavia puutteita. Huomasin sen astuessani rintamamiestalomme vinttikomeroon, josta tarkoitukseni oli ottaa pari laukkua syyslomamatkaamme varten.
Mutta en ottanutkaan, sillä kuului zzz..., kuten sarjakuvissa usein ilmaistaan. Oikeastaan kuului ZZZ..: Ampiainen.




Minä v... - en nyt suorastaan vihaa, vaan i...- en nyt varsin inhoakaan, kunhan ihmettelen, mitä virkaa ampiaisilla on???
Miksi halvatussa niiden pitää raahata ekologinen lokeronsa juuri meidän vintille. Veisivät askinsa muualle, vaikka naapuriin.
Ahaa! Se riiviö oli keksinyt meidän syksyn satomme. Kaksi sangollista omenoita, yksi päärynöitä. Pitäköön. Uskallanko sittenkin ottaa laukut?

Ehkä vastenmielisyyteni ampiasia kohtaan johtuu eräällä marjamatkalla saattuneesta välikohtauksesta. Puolukkamättäästä otti yllättäen nousukiitoa amppari ja pamautti suoraan keskelle, napakymppiin, nenän päähän. Ja seuraavana päivänä työmaalla oli selittelemistä. Kärsä ei suinkaan punoittanut  mistään kosteista harrastuksista, vaan... Seli, seli. Kukaan ei uskonut.


Matkalaukut varmaan muistuttivat mieleeni toisenkin ampiaisajatuksen. Se oli vuosia sitten Pargassa. Elokuu on huono aika matkustaa Kreikkaan. On liian kuuma. On liikaa turisteja. Helteen takia varmaan Valtoksen rannan hotelli tarjosi aamupalan rantaterassilla, missä oli viileämpää. Mutta missä myös luonto lähestyi aterioitsijaa.


Jo kaukaa huomasin, miten amppari aloitti laskeutumistoimet ja suoritti täydellisen stopin leikkelelautaseni reunalle. Sitten se iski purevat suuosansa makkaran reunaan ja alkoi leikata sopivaksi katsomaansa osuutta annoksestani. Luultavasti se ei ollut kuullutkaan puhuttavan kukista ja mehiläisistä ampiaisista. En voinut muuta kuin ällistyneenä seurata, miten se starttasi makkara hampaissaan ja räpytteli tiehensä. Kaiketi vei eväänsä poikasilleen riideltäväksi ja raadeltavaksi.

Vein laukut vaimolleni pakattavaksi. Se on osoittautunut viisaimmaksi ratkaisuksi meillä. Istuuduin viereen katsomaan. Istumisesta muistui mieleeni kaikkein traumaattisin ampiaismuistoni.

Sekin oli Kreikassa, Skiathoksen saarella. Kun pieni saari oli koluttu läpikotaisin, oli pakko ottaa rantavaihtoehto käyttöön. Asettauduimme varjon alle aurinkovuoteille. Tarkkaan ottaen en oikein ehtinyt kuin vähän ahteriani asetella, kun tulinen tuska iski alapäähäni, sain anafylaktisen (hengitystä salpaavan) reaktion. Olin istunut ampiaisen päälle.

Tavallisesti menen mereen varovasti kiduttamalla askel kerrallaan, mutta nyt ei vaimo kerinnyt kissaa sanoa, kun jo jäähdyttelin meren armollisessa sylissä.
Onneksi en ole allerginen. Kuvitella, jos takapuoleni olisi paisunut muodottomaksi. Taas olisi ollut selittelemistä.




keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Some-äidit


Jatkoa menorcalaisen hotellin aamiaiskeskustelulle:

- Oletko pannut merkille, miten taitavasti nuo nuoret äidit hakevat ruokansa buffet-pöydästä,       lapsi näppärästi kainalossa ja yhdellä kädellä herkut lautaselle? Meikäläinen tärvää                     kahdellakin.

- Me naiset osaamme hoitaa monta hommaa samanaikaisesti.

- Onnistuu miehiltäkin. Katso kuinka tuo kundi räplää kännykkäänsä samalla, kun mättää            munakasta lautaselle.

- Siinä voi tietysti vaikeuksia tulla, kun älykännykkäpolven tytöt tulevat lapsenhoitoikään. Eiväthän        he voi olla pois netistä ja vellit jäävät keittämättä, vaipat vaihtamatta.

- Jaa, nyt erehdyt. Hehän 3-d-tulostavat ruoka-annokset ja vaipat. Robotti syöttää ja vaihtaa.        Homma hoituu. Ei tarvitse irrottautua somesta.

- Osaavatko koneet myös opettaa lapset puhumaan., kun some-äidit eivät älyä puhua lapsilleen. Nyt      jo on todettu puheenkehityksessä viivästyksiä. Kolme-vuotiaat osaavat hädin tuskin muutaman            sanan.

- Oletkos kuullut nykynuorison puhetta? Ehkä onkin parempi, että oppivat vaan räpläämään        laitteitaan.