Möhö - murujen kerääjä

Möhö - murujen kerääjä

perjantai 30. joulukuuta 2016

Notta mainittaas!

Mitähän tehtääs, notta mainittaas? Sitä on kautta aikain mietitty. Aina on jotakin keksitty - vähilläkin eväillä.




maanantai 12. joulukuuta 2016

San Agustin 12

Joulupuu on rakennettu,
koristeetkin pakerrettu.
Oonko ollut kiltti?
tuumii moni piltti.

Meidän reissu oli tässä.
Moikat lähtöhässäkässä!

lauantai 10. joulukuuta 2016

San Agustin 10

Heti kun nukuttivat
sohvalle vaarin,
lähtivät katsastamaan Karaokebaarin!

perjantai 9. joulukuuta 2016

San Agustin 9

Kyll´ on paljon värkkiä.
Kivitorniin tärkkiä
tarvittaisiin äkkiä,
ettei sortuisi komistus,
romahtaisi rumilus.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

San Agustin 6

Silitänpä käärmettä,
suomunahan päärmettä.
Alkaa puntti tutista,
ei kai se vain rutista?

lauantai 3. joulukuuta 2016

San Agustin 5

Sataa ja on kylmä,
olo muutenkin tylsä.
Nyt ei riitä Ilmille tanka,
päivän pelastaa mummon lanka.

perjantai 2. joulukuuta 2016

torstai 1. joulukuuta 2016

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

tiistai 29. marraskuuta 2016

San Agustin

Vanhan luita kolottaa talvella. Siksi on tullut tavaksi - epäekologista tai ei - käydä Kanarialla kaamosta lyhentämässä.
Eikä ollut niin kauhean suuri yllätys, että matkalaisten reppuun kiipesi kolme "salamatkustajaa". Helmi ja Ilmi ovat jo vanhoja Kanariankävijöitä, nyt halusi Alma myös mukaan.




Tässä muutama kuva tammikuiselta reissulta:








lauantai 26. marraskuuta 2016

Sandaalitutkimusskandaali


Yrittäessäni etsiä rahoitusta tammikuisen möhötutkimukseni jatkolle törmäsin ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Tieteenteossa nykyään kaikki aika menee erilaisten rahoittajien etsimiseen, tutkimuksiin ei enää aikaa riitäkään.



Siksipä jouduin omalla kustannuksellani säästöbudjettiin nojautuen vaihtamaan tarkastelun kohdetta halvempaan. Etsin vastausta kysymykseen: kumpi on yleisempää sandaalinkäyttäjillä, sukat jalassa vai ilman? Onhan ilmassa perinteisen sukattoman tavan kohdalla muutoksen tuulia ilmennyt. 

Väitetään jopa, että olisi sallittua, jopa muodikasta, käyttää sukkia sandaalien kanssa. ( Aiheesta artikkeli tässä. ) 

Nyt Lenita Airisto ja Kaarina Suonperä kääntyvät haudoissaan – ehkä eivät ole sentään vielä kuolleet – toivottavasti eivät.


Suoritin sandaaliobservoinnin lauantaina 26.11.2016 San Agustinissa Gran Canarialla klo 11.00 15 – 11.45 Av. Playa San Agustinilla Hotelli San Agustin Beach Clubin kohdalla.
Otantaan tulivat sata ( 100 ) ensimmäistä kumpaankin suuntaan kulkevaa sekä rannalta kömpivää miestä ja naista, joilla oli jaloissaan sandaaleiksi katsottavat jalkineet.

Havainnot luokiteltiin seuraaviin kategorioihin:

1.  Mies sandaalit sukatta
2.  Mies sandaalit ja sukat
3.  Nainen sandaalit sukatta
4.  Nainen sandaalit ja sukat

Tutkimusoletuksena oli sukallisten sandaalien yleistyminen muotitietoisten naisten keskuudessa. Miehet tuskin ovat hötkyilleet.


Havainnoitsija tarkkana tutkimusapulaisineen.


Tutkimustulokset

Yllättäen havainnot antoivat skandaalimaisen sandaalituloksen: näinkin suositussa turistikohteessa naisilla ei ollut minkäänlaista hajua muodin uusimmista tuulahduksista. Eivät miehetkään voineet pröystäillä tietämyksellään. Suuri sandaalinkäyttäjien massa tallusti edelleen ilman sukkia täysin välinpitämättömänä siitä, mikä nyt on must.



Tarkastelua

Tutkimustulosten luotettavuutta arvioitaessa voidaan epäillä läheiseltä uimarannalta tulleiden suurentaneen sukattomien osuutta, mutta aikaisemmin tehtyjen alustavien esitarkastelujen pohjalta voidaan sanoa, ettei virhe ole oleellinen lopputuloksen kannalta.

Tietenkin voidaan väittää, että olisin voinut fuskata, mutta liian kauan Etelä-Pohjanmaalla asuneena on tuo luonto minulla muuttunut sellaiseksi, että huumorin teossakin on käynyt niin, että vaikka tavanomaista tarkoittaa, niin priimaa vaan pyrkii pukkaamaan.



Kohti elämän uusia puolia tutkimaan!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Taustalta

Jokaisen menestyvän miehen takana on na- - nationalisti tai jotain. Trumpin taustan hämäryydestä kömpivät tosi vaikuttajat päivänvaloon.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Auttoinen sata vuotta sitten



Lapsuuden kotikyläni läpi virtaa jokipahanen, jota hätäinen ohiajaja ei edes huomaa. Sillä on kuitenkin minulle henkilökohtaisesti merkitystä. Vaikka olinkin vähällä hukkua siihen, opin siinä myös uimaan.



Lisäksi sain sen varrella opetusta yhteisten sääntöjen noudattamisesta. Jokeen oli jossakin vaiheessa istutettu lohia. Meitä kloppeja vannotettiin menemästä sinne kalaan, ennen kuin ne olisivat kasvaneet suuremmiksi. Mutta kun minä olin juuri saanut ensimmäisen virvelini... Jokivarren polkua saapastellut Saaren Kalle yllätti minut itse teossa. Onneksi muisti on valikoiva - ikävät asiat unohtuvat. Ehkä selvisin puhuttelulla.



Satoja vuosia joki koskineen on kuitenkin ollut tärkeä koneellisen energian lähde kauramoottorien ja ihmisvoiman avuksi. Kylän talollisten omistaman yhteisen myllyn alapuolella joen toisella puolen oli Leikkaan tilan, toisella puolella Kotkan maata. 1890-luvun alkupuolella nämä isännät rakensivat vanhan yhteismyllyn tuntumaan, 50 metrin päähän, uuden padon, meijerin ja sahan.



Siihenkään aikaan patoja ei saanut rakentaa miten vain. Varsinainen lupa kuvernööriltä jäi hakematta, mutta vanhan myllyn osakkailta, Myllylahkokunnalta, he saivat suostumuksen ehdolla, ettei haittaa saanut koitua. Lisäksi maanmittari kävi paikalla suorittamassa tarkastuksen. 
Mutta kuten arvata saattaa, uuden padon läheisyydestä johtuen - varsinkin kevätvesien aikaan - haittoja alkoi ilmetä. Tulva saattoi ylettyä vanhan myllyn siipirattaaseen asti eikä puurakenteiden vettyminen mitenkään vähentänyt lahoamisprosesseja.



Varmasti tilanteesta tuli sanomista ja suukopua. Mutta hämäläisestä hitaudestako johtui, että meni yli kymmenen vuotta ennen, kuin kylän isäntien mitta täyttyi, ja he palkkasivat asianajajan laatimaan valituskirjeen kuvernöörinvirastoon. Siinä he "nöyrimmästi" esittivät, että kuvernööri määräisi Juho Leikkaan ( Kotkan isäntä oli jo silloin luopunut osuudestaan ) purkamaan haitalliset laitoksensa ja korvaamaan aiheutuneet kulut.



Oikeusperiaatteita noudatettiin hienosti siihen aikaan. Leikkaan isännältä pyydettiin vastine, missä hän kiisti kanteen. Ja tuomio annettiin: valitus hylättiin perusteettomana, mutta kantajat saivat luvan ajaa asiaansa käräjäoikeudessa, minkä he myös tekivät.

Sitten seurasi minua kummastuttanut tapaus. Kun käräjäoikeus kokoontui lokakuun 30. 1905, eivät niin kantajien edustajat kuin vastaajakaan ilmaantuneet paikalle. Mitä ihmeen kiireitä isännillä oli siihen aikaan syksyä? Sadonkorjuu oli ohi. Metsästettiinkö? Ryypättiinkö sahtia?



Seuraavilla käräjillä asia oli esillä. Vastaaja kiisti kaiken, kiisti myös yhteismaan osakkaiden omistusoikeuden vanhaan myllyyn ja sen alueeseen. Tämä mutkisti prosessia niin, että seuraavaan istuntoon mennessä oli selvitettävä maat ja manttaalit, ennen kuin päätöstä saatettiin odottaa.

Niinpä vasta 27. lokakuuta 1906 käräjäoikeuden lopullinen päätös saatiin. Yhteismaan omistajuudesta oli selvät dokumentit, todistajalausunnot osoittivat aiheutuneet haitat. Juho Leikas määrättiin purkamaan laitoksensa ja korvaamaan kantajien kulut.



Kävikö sitten niin, en tiedä. Myöhemmistä papereista käy ilmi, että Leikas oli alentanut patoaan. Luultavasti sopu ja järkevä ratkaisu löytyi.

Vahinko, etten aikaisemmin tiennyt näistä vaiheista. Isäni olisi luultavasti voinut kertoa, mitä asiasta Hokalla tiedettiin ja puhuttiin. Olihan hänen isänsä ollut mukana kuvioissa.



Adolf Hokka vanhoilla päivillään.



keskiviikko 9. marraskuuta 2016

lauantai 29. lokakuuta 2016

Syyslomatoisinto



Jotkut asiat toistuvat elämän kiertokulussa, syyslomat esimerkiksi. Ja syyslomavieraat. Ja lomavierasta noudettaessa samat keskustelunaiheet nousevat toistuvasti tarkastelun polttopisteeseen.

Esimerkiksi peltipoliisit. Tällä kertaa niissä pöntöissä asusteli Lego-poliiseja - mahtuivat pienikokoisina väljästi sisään. Mutta kun siinä kuvaushommassa joutui niin paljon seisoskelemaan, hoksasivat laittaa sinne istuimia ja pöytiäkin. Joku keitteli sillä aikaa kahvia, kun toiset ahkeroivat kameroiden kanssa.


Mutta auton varusteista löytyi kiinnostava kohde:


- Pappa! Minä luulen, että tuota nappulaa kannattaisi nyt painaa.
- Ai! Miksi?
- Tuolta pellolta voi tulla sisään pahaa hajua.
- Niinkö! No, paina sitten! Tiedät siis, mitä se vaikuttaa.
- Tiedän! Ulkoa ei pääse ilmaa sisään.
- Entäs jos happi loppuu?
- Ei se lopu. Hengitellään hitaammin.
- - -
- Mutta! Jos laitettaisiinkin happinaamarit päähän ja kerättäisiin sitä pahaa hajua auto täyteen. Sitten ajettaisiin auto jonnekin, missä on paljon ihmisiä ja avattaisiin ovet... Mitäs sitten!
- Juostaisiin lujaa karkuun!

On tainnut tulla poika isoisäänsä.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Hurskastelua

Eikö vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee. Toisaalla toimitaan rauhan rakentajina, toisaalla myydään aseita taistelutantereille.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Rajansa kaikella

Russofoobikko pelkää venäläisten valloittavan maailman. Vallanhimon sokaisema yrittää valloittaa koko maailman. Entä sitten?

torstai 6. lokakuuta 2016

Hasardeja sattuu

Jos asiasta sanoo mielipiteensä, ei kai siinä mitään. Vastapuoli voi tehdä samoin.



Mutta jos puututaan ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, ulkonäköön jne., ollaan tiellä, jota pitkin matkataan ihmisoikeuksien loukkauksiin laajemminkin.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kauhajoella

Ka! Tikka oksissa
Katikka-kanjonissa.
Ja rinteessä likka
- tai kaksi
hetken ajaksi istuksimassa
pitkissä tuumooksissa.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mielenilmaus

Tien päällä reissatessa monenmoista tulee vastaan. Menneenä kesänä ajelin monta kertaa Oriveden ja Padasjoen väliä. Siellä Eräjärventiellä Päilahden kylässä tie menee kapeasta kahden talon välistä. Niinpä joutuu hidastamaan ja ehtii hyvin lukaista, mitä toisen talon seinässä kissan kokoisin kirjaimin lukee. Arvelisin siinä viestitettävän jotakin poliittista.



Toisella kerralla samassa paikassa kiinnitti huomiota pieni tienviitta. Piti oikein pysähtyä. Kävi ilmi, että tuo tie päättyi yllättävästi ojaan. Vei siis suoraan jorpakkoon.



En jäänyt kyselemään, mistä oikein on kysymys. Poliittinen kannanotto, installaatio - huumoria?

maanantai 19. syyskuuta 2016

Jeesuksen vatta



Nykyään pitää olla passi. Ei-ei-ei! En tarkoita matkustamista varten. Mutta jos sinun tulee nälkä ja haluaisit syödä pitsaa, niin passi olisi hyvä olla. Minulla on lounaspassikin. Ja lelukaupan passi. Lankakaupan passi on vaimollani.

Elikkä! Saadaksesi jotakin mukamas ilmaiseksi hamassa tulevaisuudessa on sinun kerättävä leimoja ostoksistasi. Ja samalla tulet sitoutuneeksi kanta-asiakkaaksi ja liikkeen omistajan rahamassin paisuttajaksi. Ei siinä mitään, jos kaikki hyötyvät ( ? ).

Tänään sitten kuulin, että kirkollakin on passi. Ensimmäinen kauhistus oli, että aneet ovat tulleet takaisin. Mutta sitten rauhoituin ja annoin erään rouvashenkilön kertoa asian todellisen laidan. Keskustelu meni jotenkin näin:

- ... ja eilen minä kävin sitten taksilla Jalasjärvellä Koskuen kirkossa, kun siellä on alttaritaulussa Jeesuksella niin mahrottoman iso vatta. Missään kirkossa en ole nähnyt niin isoa.
- Ai jaa!
- Menin siihen taulun eteen ja käskin kuskia ottamaan musta ja Jeesuksesta selvien. Tai eihän se siis mikään selvie ollut, kun en osaa itte sitä tällä kännykällä ottaa.
- Ai jaa!
- Kuinkahan muuten saan sen kuvan näkyviin, kun mulla ei ole tietokonetta eikä kypettejä eikä vatsappia - eikä varmana tuukaan.
- Jaa ei vai!
- Ei mulla ole korttiakaan. Pankista saa rahaa. Ja jos lakkaa saamasta, sitten voivat lapset ruveta hoitamaan mun asiat.
- Niin, niin!

Sain sitten aikojen päästä kysytyksi, miksi hän sinne Jalasjärvelle asti oli mennyt kirkkoon kuvattavaksi. En hetkeäkään epäillyt, että hän olisi vain Jeesuksen möhöä lähtenyt katsomaan. Selvisi, että kun oli käynyt riittävän monessa kirkossa passinsa leimauttamassa, saisi sitten palkkioksi kirjoja.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Vaarallinen möhö


Näillä sivuillani on vieraillut kummallisia kävijöitä Venäjältä, Ukrainasta ja Marokosta. Selaimeni ja virusohjelmani jumittivat koko paketin. En tiennytkään ylläpitäväni tunnettua ja vaarallista sivustoa. -  Ellei sitten ollut taitava virustartunta. No, säätelin asetuksia. Kyllä se tästä.



torstai 15. syyskuuta 2016

Kilpailemisesta



Tänä Olympiavuonna olen miettinyt, mahdammekohan me ihmiset olla oikein viisaita. Sen sijaan, että töistä palattuamme istahtaisimme vapaa-ajallamme katselemaan rauhassa televisiota, ehkä surfailemaan netissä tai - tarmonpuuskan sattuessa - tarttuisimme kirjaan tai sanaristikkoon, ryntäämmekin treeneihin noudattamaan valmennusohjelmaamme. Tiukat tavoitteet ohjaavat elämäämme ruokavaliota myöten. Muuten jäävät saavuttamatta rankinghaaveet lajissamme, johon satsaamme täysillä nähdäksemme, mihin se riittää.

Olisi sietämätöntä, jos tuttavapiirissäni tai sukulaisissani olisi sellaisia tyyppejä, jotka eivät saisi sielullensa rauhaa ennen kuin olisivat maakunnan, Euroopan, MAAILMAN parhaita. Kuka sellaisia kestäisi. Koville ottavat nekin tietäjät, jotka ilmestyvät neuvomaan työmailleni, mitä satun tekemäänkään.

Tämä halu olla paras ei katso rajoja, se voittaa kaikki esteet. Paralympialaisissakin näemme kilpailijoilta puuttuvan yhtä ja toista, minkä luulisi hillitsevän suorituksia. Mutta kahta kovemmalla sisulla painetaan päälle.



Kilpailuviettiä ei näy hidastavan sekään, ettei oikeastaan osaa mitään. On "tietokilpailuja", joissa ei tiedetä, vaan arvataan vaihtoehdoista. Ne ovat siis arvauskilpailuja. On soittokilpailuja, joissa ei soiteta, riittää kun on taitavasti soittavinaan ( ilmakitara ).

Näinä ruokavalioiden ja dieettien aikoina on yllättävää,  että hyvinmuodostuneella ja vetreällä takamuksella saattaa saavuttaa mainetta persmuksen remputuskilpailuissa ( twerking ) - jopa tienanata sillä. Miehille saattaisi paremmin sopia vastaava möhömahan mossauttelukisa.
Naisväelle ehdottaisin kuitenkin hetkisen tuumaustaukoa tulevaisuutta ajatellen ennen twerkkaajan uraa. Koskapa sitten aikanaan koulussa jälkikasvulta saatettaisiin kysyä, mitä äiti työkseen tekee...