keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Haastettu

Haastelen tässä yhdestä jutusta, nimittäin siitä, että niskassani on haaste.

En suinkaan ole tehnyt mitään niin köppäästä, että olisin joutunut haastetuksi oikeuteen, en toki.
Eikä kukaan ole haastamassa riitaa kanssani, eihän nyt sentään, sävyisä mieshän minä.

Mutta hyväksyin haasteen lukea sata suomalaisen kirjailijan kirjaa tänä vuonna, jolloin Suomi täyttää sata vuotta. Ei paha, arvelin. Pari kirjaa viikossa keskimäärin.

Tartuin toimeen. Aloin lämmitellä lukukonettani etsimällä ohuita opuksia. Kirjahyllyistämme löytyi ohutosastolta lähinnä lastenkirjoja. Tässä kymmenen lukemaani.

Luultavasti olen lukenut ne joskus omassa ja lasteni lapsuudessa. Ja ehkä joitakin lapsille työmaallani. Kuten esimerkiksi Kiljuskirjat. Ne huvittivat nykylapsiakin, vaikka ovat 1920-luvun tuotantoa.


Aika radikaaleja ja anarkistisia ovat Finnen Kiljuset. Sen ajan lapset kasvatettiin kuriin ja nuhteeseen. Mitä mahtoivat ajatella Kiljusten vallattomista vekaroista ja asiattomista aikuisista. Eikä kirjailijan käsitys yhteiskunnan tukipylväistäkään erityisen arvostava ollut.




Satumaassa-kirja oli mielenkiintoinen vanhoine valokuvineen, jotka Impi Havas oli ottanut lapsista. Jotkut niistä ajoittuivat selvästi omaan lapsuuteeni. Aila Nissinen kertoi elävästi kuvien pohjalta tarinoita, joissa toisinaan kristilliset arvot nousivat liiaksi esille.


Tämän kirjan luin poikasena silmät kiiluen. Siinä oli mielenkiintoista menoa ja meininkiä. Nyt aikojen takaa näin sen enemmänkin partioliikkeen propagandatuotoksena. Sen elämänohjeet olivat reipashenkisen suoraviivaisia eikä väkivallankaan käyttö kasvatuskeinona ollut vierasta. Aaro Hongan käyttämä kieli oli mielenkiintoista.



Usko Kemppi. 1950-luvun puolivälin tuotantoa tämäkin. Ei innostanut.



Samoihin aikoihin on julkaistu Marjatta Kureniemen vekkuleita, hassuja satuja sisältävä kirja, jossa mielikuvitus on päässyt vapaasti laukkaamaan.



Sodan jälkeen syntyneille lapsille oli tarjolla paljon kirjoja, myös Tove Janssonin Muumi-kirja, joka on ihastuttanut lapsia vuosikymmenistä toiseen ympäri maapalloa. Ja minä luin sen nauttien hienosta kielenkäytöstä, ihastuttavan persoonallisista hahmoista ja heidän sosiaalisista suhteistaan.




Viimeisenä 50-luvun kirjana luin Paloheimon Tirlittanin. Kovasti yritin pureutua arvattavasti lapsen kehittymistä symbolistisesti kuvaavan tarinan taustavirtoihin. mutta en onnistunut.



Pojalleni 80-luvulla ostettu ritari-kirja kuvaa mukavasti miehisen maailman rajujen vaatimusten ja lempeämpien vaihtoehtojen välistä ristiriitaa. Sattumoisin poikani harrastaa yhä ritarijuttuja aikuisena ollen samalla lempeä perheenisä. Kirjoittanut Tuula Kallioniemi.
Timo Parvela

Uusin lukemani lastenkirja on vuodelta 1995. Muistaakseni Timo Parvela on myöskin opettaja, joka elävästi kuvaa nykykoulumaailman kommelluksia.

Tässä nämä kymmenen ensimmäistä. Vain YHDEKSÄNKYMMENTÄ enää jäljellä. ( Olen kyllä lukenut jo kome aikuisten kirjaa. )

perjantai 6. tammikuuta 2017

Markkinat

Huomiotaloudessa on huomattava, että määräävän markkina-aseman muodostumisesta ei hyvä seuraa. Siksipä kilpailu karsii löysät pois.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kannanotto

Nykyään on vallalla pyrkimys olla jotakin mieltä kaikista mahdollisista asioista - varsinkin niistä, joista ei mitään tiedä. Minä en halua enkä osaa. Siksi hankinkin itselleni alennusmyynneistä tällaisen kätevän kodinkoneen, joka hoitaa siististi homman puolestani.