Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. elokuuta 2021

Viikon 33 / 2021 kirjakassi

 


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.


Tämä viikko on mysteeripitoinen:




Matthew Costello, Neil Richards: 

Murhan aakkoset:  Cherringhamin mysteerit 13  ( 2018 )

Vanhan linnan arvoitus:  Cherringhamin mysteerit 14  ( 2018 )


Mysteeri 13:n tarinassa liikutaan eliittikoulun ympyröissä. Koulunkäyntiä vaivaavat "kepposet", jotka muuttuvat vähin erin vaarallisemmiksi. Sarah ja Jack kutsutaan hätiin. Suosittu opettaja kuolee "hämärissä" olosuhteissa. Alkaa paljastua epämiellyttäviä, pimeitä bisneksiä ja käytäntöjä, jotka Sarah ja Jack selvittävät.

Mysteeri 14 kertoo vanhan, rappeutuneen FitzHenry-suvun rappeutuneesta linnasta ja sen omistajaparin kokemista uhkailuista. Uhkailut osoittautuvat "sisäpiirijutuksi", ja kunnon seikkailukertomuksen tavoin linnasta löytyy aarre, joka ratkaisee taloudelliset murheet.

 ( Varsin heppoista kuunneltavaa automatkalle! ) 





Agatha Christie:  The Sittaford Mystery ( 1931 )


Chistie-hyllystä osui käteen ohut laitos englanninkielellä. Hintalapusta päätellen kirja oli ostettu Kreikasta drakma-aikaan ( 2800 ΔΡΧ ) - siis yli 20 vuotta sitten.

Agathalla on muistaakseni toistekin ollut teema, jossa joukko ihmisiä on lumimyrskyn vankina. Tällä kertaa aikaa vietettiin Dartmoorissa spiritistisen istunnon piirissä hämärässä huoneessa pöydän ääressä. "Henki" ilmaisee, että naapurikylässä kapteeni Trevelyan on murhattu. Kapteenin ystävä lähtee katsomaan, mikä tilanne on.

Toden totta, kapteeni löydetään murhattuna. Sitten alkaa Agathamaisesti tutkinta, jossa epäilyksenalaisia esitellään, ilmiselvästi viaton pidätetään ja loppumetreillä yllättävä ratkaisu paljastetaan. Suksilla ja piilotetuilla monoilla on tärkeä osansa syyllisen paljastumisessa.

Tässä kirjassa ilmeisesti Agatha esittelee myöhemmin tutuiksi tulevat tutkijahahmonsa Tommyn ja Tuppencen, joskin eri nimillä: Charles ja Emily.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Viikon 28 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.






Agatha Christie:  Syyttävä sormi  ( 1943 )

                              Neiti Marple koston jumalattarena 

Kesälukemisina luen aina Agathaa. Syyttävä sormi on hänelle tyypillinen ilmeisen syyllisen hämäysteos. Aviomieshän on usein syyllinen, mutta nyt kyläyhteisössä levitetään nimettömiä kirjeitä sumuverhoksi. Tätä ongelmaa selvittelee toipumislomalla oleva lentäjä siskoineen. Vasta kirjan loppupuolella neiti Marple astuu mukaan kuvaan ratkaisemaan tapauksen.

Meillä kesälomavieraana ollut pojantytär oli välillä pitkästynyt. Kirjassa ohimennen käsiteltiin pitkästymisen siunauksellisuutta luovuuteen. Esimerkkinä höyrykoneen keksijän turhautunut vetelehtiminen poikaikäisenä äitinsä keittiössä. Siellä hän kiinnitti huomionsa kattilankansien kohoiluun höyryn purkautuessa ulos. Näin hän sai luovia ajatuksia. ( Uskokoon ken tahtoo! ) Yritin kannustaa vierastamme luovaan ajatteluun. Eipä aikaakaan, kun hän oli jo matkalla kauppaan jäätelöostoksille.

Myynnin edistämiseksi, varmaankin, Agatha saattaa sankarilentäjänsä rakastumaan nuoreen naiseen, ja siskokin löytää uljaan prinssinsä, kylän lääkärin.



Viime sunnuntaina satuin katsomaan TV:stä Lomahotellin murhat, jossa neiti Marple tutustuu rikkaaseen mieheen Rafieliin. Tämän tarinan jatkoksi halusin lukea "Koston jumalattaren", jossa Rafielin antaman tehtävän mukaisesti neiti Marple lähtee seuramatkalle tehdäkseen oikeutta henkilölle, josta hän matkan alkaessa ei tiedä mitään. Herra Rafielilta ei voi kysyä, sillä hän on kuollut, mutta hänen toimeksiannoistaan erinäiset henkilöt johdattavat neiti Marplen oikeaan paikkaan, oikeiden henkilöiden yhteyteen. Ja niinpä vähin eri oikea syyllinen murhiin paljastuu, ja viaton kärsijä, Rafielin poika, vapautetaan.

lauantai 12. syyskuuta 2020

Viikon 37 / 2020 kirjakassi



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.



Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Taas oli loiventavan aika Zafón tiiliskiviromaanin jälkeen. kevennystä toivat aina luotettavan yllättävä Agatha sekä Markku Toivonen purevan ironisilla pakinoillaan. Kumpikin kirja lainattu Padasjoen kirjastosta!





Agatha Christie:  Odottamaton vieras  ( 1999 )

Herkullista Agathaa ratkaisun jäädessä viimeisten sivujen varaan syyllisen löytyessä siltä taholta, mistä sitä vähiten odottaisi. Tyypillisesti hän harhauttaa epäilemään arvelluttavalta vaikuttavia tyyppejä, varsin todennäköisiäkin, mutta lukija voi varautua loppumetrien kiriin - Agatha osaa yllättää. Niin nytkin!







Markku Toivonen: Kunnanhymyilijä 
                                 ja muita umelmavirkoja  ( 2014 )

Tämä on aika paha. Siinä irvaillaan toden teolla yhteiskuntamme paisuvalle virkakunnalle. Tulee jopa mieleen kylmä ironia, jota edustaa esimerkiksi tarina kadunmittaajavirkamiehistä. Ettei vain Toivosessa piilisi ripaus kyynikkoa?
Entä sitten "Lihavien sakottaja" - mitä ajattelevatkaan bodypositiiviset, anorektikot tai muuten ulkonäköönsä kriittisesti suhtautuvat tällaisesta huumorista?

Nämä satiiriset kertomukset ovat älykkäästi ja taitavasti kirjoitettuja, mutta eivät oikein saaneet syttymään, niiden hauskuudesta puuttui pohjimmainen lämpö.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Viikon 29 / 2020 kirjakassi


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.



Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.



Waldemar Bonsels:  Maija-mehiläisen ihmeelliset seikkailut 
(1919 )

Vinttikomerossa ajan ruskettamien kirjojen päältä pölyn puhallettuani tartuin Maija-mehiläiseen, mikä tuntui jotenkin tutulta. Kannet olivat hukassa, sivut kaikki tallessa. Sillä näytti olevan jo ikää.


Nimilehdelle oli liimattu sanomalehdistä leikatuista irtokirjaimista appiukkoni nimi. Hän on ollut siihen aikaan lapsi. Voi olla, että kyseessä on hänen ensimmäisiä, omia kirjojaan. Kova mies lukemaan hän oli sitten aikuisenakin.

Lastenromaaniksi nimetyn teoksen ensi sivuilta heijastui voimakas kasvatuksellinen, auktoriteettiin nojaava asenne.
Vastakuoriutunutta Maija-mehiläistä opastava Kassandra tuntuu olevan aika tiukkapipo. Kun Maija ihmettelee pesän hyvää tuoksua, Kassandra hermostuu:

"Kuulehan, lapsi, minä olen tänä keväänä kasvattanut jo monta sataa nuorta mehiläistä ja antanut heille ensimmäiset opetukset, mutta vielä en ole tavannut ketään niin nokkaviisasta kuin sinä. Näytät olevan poikkeuksellinen luonne."

Onpa hyvää opetusta, ja se jatkuu:

"Ensimmäinen sääntö, mikä nuoren mehiläisen täytyy tuntea", sanoi Kassandra huoaten, "on se, että hänen on kaikessa, mitä hän ajattelee ja tekee, oltava toisten kaltainen ja ajateltava kaikkien yhteishyvää."

Mutta Maijalla oli muita sunnitelmia. Hän lähti pesästä kohti tuntemattomia seikkailuja.

"Tahdon nähdä ja oppia tuntemaan kukkivan maailman. Minä en ole muiden mehiläisten kaltainen, minun sydämeni kaipaa iloa ja yllätyksiä, seikkailuja ja ihmeitä."

Ja näistä seikkailuista sitten koostuukin Maija-mehiläisen kirja. Luonnontuntemus kasvaa kirjaa lukiessa, etenkin hyönteistietämys. Samaten selviävät ravintoketjujen tylyt kuviot. Luonnollisesti tarinaan on täytynyt sijoittaa jännitystä ja täpäriä pelastumisia, jotta lukija jaksaa loppuun asti.

Vanha kirja itsessään on ollut jonkun hyönteisen koti ja ehkä ravintokin.

 

Suurin piirtein kirjan puolivälissä mieleni teki googlata, mitä kirjailijasta (Waldemar Bonsels ) kerrotaan - se oli virhe. Menetin mahdollisuuteni arvioida tarinaa sen kerronnalliselta pohjalta. Aloin lukea "natsilasit" silmilläni.

Kertomuksen viimeiset kymmenet sivut ovat täynnä taisteluun valmistautumista, "mehiläiskansan voimaa ja väkevyyttä, heidän uskollisuuttaan ja alttiuttaan kuningatarta kohtaan aina kuolemaan asti... voimakasta vihaa vihollisia kohtaan ja samalla onnekasta uhrautuvaisuuden halua ja uljuutta."

Sankaruuden ja uhrivalmiuden lisäksi on tärkää, että johtaja on luja, oikeudenmukainen ja päättäväinen.
"Mutta todella suurenmoista oli nähdä, miten rauhallisesti ja malttiaan menettämättä kuningatar otti tuon hirveän tiedon vastaan. Hän kohottautui hieman ylöspäin, ja hänen asennossaan oli jotain, mikä pelotti kaikkia ja antoi samalla heille rajatonta luottamusta."

Lastenromaanissa seuraa nyt yksityiskohtainen, määrätietoisen sotapäällikön, kuningattaren johtamien veristen taistelujen kuvaus. Kyllähän tällä tarinalla on saattanut olla vaikutuksensa aikansa lasten asenteisiin. Hyviä sotilaita aina tarvitaan. Kummastelen, miksi 1980-luvulla vielä samaa kertomusta tarjottiin lapsille.
Onneksi sodat käynyt appeni ei sortunut näihin opetuksiin!  



Agatha Christie:  Kurpitsajuhla  ( 1969, suom. 2009 )

Sitten äkkiä loiventavaksi Agathan murhajuttu. Eiväthän nämä tunnu oikeilta, siistit murhat, hukuttamiset, puukotukset jne. verrattuna oikeisiin tappohommiin, sotajuttuihin. Agathan steriilejä pohdintoja on aina mukava näin lomakaudella lueskella. Ja loppuratkaisusta voi olla aivan varma siitä, että Poirot paljastaa syylliseksi aivan jonkun muun, kuin mitä on itse arvellut.




maanantai 2. huhtikuuta 2018

Agathaa


Vaimoni löi tämän kirjan kouraani ja epäili ettemme olleet lukeneet vielä tätä Agathaa. Niin osoittautui olevan asian laita. Yllättävää!
    Kirjan sankaritar muutti Lontoosta Lähi-itään eri paikkakunnille. Arkeologisille kaivauksillekin, tietysti. Olihan Agathalla aiheesta omakohtaista kokemusta. Ei Hercule Poirot eikä neiti Marplekaan esiinny tässä kirjassa, vaan kyseessä on kansainvälinen salaliitto- ja juonittelukertomus vakoilijoineen, valeasuineen, salamurhineen jne. Natsiajattelua muistuttava yli-ihmistyyppinen porukka aikoo päihittää kommunistisen ja kapitalistisen maailman vallat. Sankarillinen seikkailijatar osallistuu aikeen tyhjäksi tekemiseen. Agathamaisesti sankarittaren ihannoima unelmamies osoittautuu viimeisillä sivuilla pääkonnaksi.

Arkeologisilla kaivauksilla kirjan päähenkilö tuo esiin Agatha Christien viestin maailmalle:
   "Kaikki ne tuhannet tavalliset ihmiset jotka hoitivat omat asiansa, viljelivät maata, tekivät saviruukkuja ja kasvattivat perheitä ja nauroivat ja itkivät... He olivat niitä ihmisiä joilla oli väliä, eivätkä ne enkelit jotka pahuus kasvoillaan pyrkivät luomaan uuden maailman välittämättä siitä ketä vahingoittivat."
   No, meidän aikanamme tämä ilmiö on saanut uudet kasvot. Ja kaiken kaikkiaan minulla on melko pessimistinen ajatus kehityksen suunnasta.



HELMET-lukuhaasteen kohta 1: kirjassa muutetaan.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Syyskuiset

Syyskuun saalis oli sekalainen johtuen ehkä olosuhteista, säätila = mielentila, matka.







Elias Canetti: Marrakesin ääniä, 1982 ( 1967 )

Vaikuttava teos. Kertoja kuvaa Marrakesin kokemuksiaan, joihin tavan turisti ei joudu, pääse tai uskalla mennä. Kielitaidon puute ei estä vaikutteita ja tuntemuksia, joita hän saa paikkakunnan ihmisistä.






Kalle Isokallio: Luppoisten lukkoseppä, 2017

Kertomus sujuu sujuvasti ja loogisesti. Ilmi tulee selvästi kirjailijan vastenmielisyys byrokraatteja ja poliitikkoja kohtaan. Osansa saavat suuret kotimaiset ja ulkomaiset firmat kuin myös ymmärtävämmin pienen ihmisen heikkoudet kateuteen ja ahneuteen. Myötätunto on yksityisen yritteiliäisyyden puolella.
   Loppuvaikutelmaksi jää kuitenkin tunne, että kirjailija on kirjoittanut tämän tämän tarinan jo vähintään kerran aikaisemminkin.








Gerald Petievich: Lasitalo, 1999 ( 1998 )

Rikostarina, jossa rikoksen selvittämisen ohessa uppoudutaankin pääasiassa poliisilaitoksen sisäisiin juonitteluihin sekä tutkijan perheongelmiin. Loppuratkaisussa sankari käy epäuskottavasti yksin, ilman todistajia, pidättämässä yhden järjestäytyneen rikolliskoplan pääpukareista.
   Kirjailijan FBI-taustasta johtuen tulee epäilleeksi, mahtavatko kuvaukset poliisin sisäisistä sotkuista - valtataisteluista ja lehmänkaupoista USA:ssa - perustua tosiasiallisiin tietoihin.







Jack London: Sydänten ja Etelämeren vaahtopäitä, 1925

Kaksi pientä tarinaa Hawaijilta, jotka London on ilmeisesti rahapulassaan laatinut. Ensimmäinen on kolmiodraama, jossa pariskunta selvittää suhteensa lujuuden kolmannen osapuolen tullessa kosiskelemaan vaimoa. Pariskunta edustaa Londonin teksteissä vilahtelevaa yli-ihmistyyppiä, jota muut tavikset kadehtien tarkkailevat. Liitto kestää koettelemuksen, jota ratkotaan myös fyysisesti meren syleilyssä, missä aviomies teeskentelee hukkuvansa jalkakrampin takia. Tarina päättyy onnellisesti vaimon ponnistellessa henkensä kaupalla miehen puolesta. Kerronta on taitavaa ja mukaansa tempaavaa, joskin nykyaikaa ajatellen vanhahtavaa.

Toinen kertomus on hauska. Siinä paikallinen nainen, joka vaikka tietääkin kaikkien salaisuudet, on aina vaiennut. Kaikki luottavat häneen. Mutta sitten tulee saarelle saarnamies, joka saa naisen herätyksen valtaan, ja hän tunnustaa omien syntiensä lisäksi myös muiden tekemiset. Syntyy tietysti skandaali
.    Ja mikä pahinta, saarella on myös vanha, juopahtava mies, joka myös tietää salaisuuksia. Jotta saarnamies ei pääsisi ukon kimppuun, viisas neuvosto päättää kerätä tarvittavat rahat, jotta hän voisi matkustaa kauas kaipaamalleen kotiseudulleen.

Erään kultalöydön salaisuus, 1925

Nimikertomuksen lisäksi kirjasessa on kolme muuta tarinaa. Ensimmäisessä petetty aviomies kohtaa yllättäen erämaassa karanneen vaimonsa uuden miehen kanssa. Seuranneessa kohtauksessa aviomies myy kultahiekalla petollisen vaimonsa ja kaataa poistuessaan kullan avantoon. Myöhemmin löydetty kulta aiheuttaa löytäjissä hämmennystä, sillä mitään muuta ei alueelta koskaan löydetty.
   Toinen tarina on myöskin kullankaivajista. Siinä kahdelle miehelle syntyy kiperä riita, miehen kunniasta tietenkin on kyse. Sitä käydään selvittämään kaksintaistelulla. Porukan viisas mies keksii kuitenkin ovelan ratkaisun jäähdyttämään kamppailijoiden tunteita: porukka päätti, että se taistelijoista, joka jää henkiin, hirtetään lähimpään puuhun.
   Kolmannessa kertomuksessa sama porukka pelastaa poliisia pakenevan miehen auttamalla ja varustamalla hänet ajoissa matkaan.
   Viimeinen kertomus on koskettava tarina varastetusta koirasta, joka lopulta joutuu itse päättämään, kumman luokse asettuu, uuden kotinsa vai alkuperäisen kasvattajansa luokse. Tässä tarinassa Londonin psykologinen herkkyys ja kertojan taito ovat parhaimmillaan.








Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone, 1987 ( 1985 )

Mikähän siinä on kun tällainen surrealistinen teksi viehättää minua, vaikka oikeastaan siinä ei ole mitään  järkeä, tai sen järki on niin piilotettua, etten ymmärrä. Luultavasti kriitikotkin pitävät tätä suurena taiteena, koska eivät sitä tajua tai väittävät tajuavansa ja selittelevät sitä niin, etteivät tavikset ainakaan ymmärrä.








George Orwell: Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa, 1985  ( 1968 )

Orwell kirjoitti 1920- ja 30-lukujen vaihteessa kokemastaan köyhäilyistä. Pariisissa hän elätti itseään ravintoloiden tiskaajana ja siivoojana. Lontoon aika meni kulkureiden joukoissa köyhäinapua hyväksi käyttäen.
   Kokemuksistaan hän teki yhteenvetoja ja johtopäätöksiä, syyn ja seurauksen analyyseja - parannusehdotuksia. Kyseessä oli eräänlainen osallistuva tutkimus.
   Luettuani teoksen suhtaudun suurella varauksella ravintoloihin, olkoonkin että ajat ovat kirjan kuvaamasta muuttuneet. Myöskin asenteissani kerjäläisiin voisi olla nyt tarkistamista.





      

Georges Simenon: Maigret vastatuulessa, 1992 ( 1961 )

Kirjaston poistohyllystä tarttui käteeni kaksi Maigret-kirjaa, joita kokoelmissani ei vielä ollutkaan. Luin saman tien tämän. Vanha kunnon Maigret, vanha kunnon Simenon.
   Kirjassa Maigretia ammutaan. Hän ratkoo sairasvuoteeltaan ampujansa ja kylässä sattuneiden murhatapausten mysteerit. Simenon onnistuu taitavasti kuvaamaan pienen paikkakunnan tunnelmia, ihmisten ennakkoluuloja, ihmissuhteiden solmuja ja julkisia salaisuuksia, joiden arvaaminen auttaa Maigretia selvittämään jutun.

Maigret maalaiskapakassa, 1992 ( 1931 )

Tuomittu tunnustaa Maigretille nähneensä kaverinsa kanssa vuosia sitten ruumiin hävittämisen Seineen. Kaverin etsiskely vie hänet maaseudulle, jossa potentiaaliset syylliset viettävät vapaa-aikaansa. Tapahtumat kärjistyvät uuteen murhaan, jonka selvittelyt johtavat Maigretin myös vanhan murhan syyllisen löytymiseen.





Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät, 2013 ( 1953 )

Englantilaisen lastenlorun mukaan tapahtuvat kuolemantapaukset liikemiehen perheessä osoittautuvat julmiksi murhiksi, jotka lopulta, neiti Marplen avustuksella, paljastuvat kirjan viimeisillä sivuilla suvun viehättävän mustan lampaan pahoiksi töiksi. Agatha luonnollisesti sotkee tarinaansa syylliskandidaatteja lukijan hämäämiseksi ja mielenkiinnon säilyttämiseksi loppuun asti.
   Mainio kirja maitokaupan hyllystä!






J. M. Ilves: Sorjonen - nukkekoti, 2017 ( 2015 )

Olin kuullut Sorjonen-sarjasta, mutten lukenut. Kokemus oli aivan miellyttävä. Sankaripoliisilla ei ollut mahdottomia henkilökohtaisia tai perheongelmia eikä hänellä myöskään ollut tavanomaista kammottavaa esimiestä, niin kuin nykytyyliin kuuluisi olla.
   Toinen siisti kirja maitokaupan hyllyltä!





tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kesällä luettuja kirjoja

Kolea kesä on otollista aikaa lukemiselle. Lukuhaasteen selvitettyäni pöyhin loma-asunnon hyllyjä. Kävin toki kaupungin kirjastossakin uutuusosastolla. Hyvän löysinkin.







Alexander McCall Smith: Nainen joka käveli auringossa, 2015

Mainio "dekkari", jossa yksityisetsivien, kaksi naista, ratkoma tapaus saa odotetusti yllättävän loppuratkaisun. Kirjan henkilöt ovat uskottavia luonteenpiirteidensä vahvuuksien ja heikkouksien puolesta. Myönteinen ymmärrys inhimillisiin vajavaisuuksiin ja positiivisen ratkaisun hakeminen suorastaan ilkeään käytökseen kuvastaa aivan erilaista elämänfilosofiaa, mihin salapoliisikirjoissa on totuttu. Afrikassa yleiseen heitteille jääneiden lasten ongelmaan kirjan päähenkilö mma Ramotswe osoittaa omalta kohdaltaan suorastaan liikuttavan ratkaisun.




Donald E Westlake: Kukaan ei ole täydellinen, 2003 ( 1977 )

Hyvin persoonallisten kavereiden, Dortmunder kumppaneineen, suorittama murtokeikka, mikä westlakemaiseen tapaan mutkistuu ja saa yllättäviä käänteitä. Nerokas ja humoristinen juonen kuljetus on nautittavaa kesälukemista.





Georges Simenon: Rouva Maigret´n ystävätär, 1976

Joka kesä luen Maigreteja. Olen haalinut niitä kirppareilta melkoisen kokoelman. Tämä kirja sattui lojumaan jossakin käden ulottuvilla. Se on taattua Simenonia, jonka kuvaus menneen ajan, 1950-luvun Pariisista, ihmisistä elämäntapoineen, poliisin antiikkisista menetelmistä "työmaajuopotteluineen" on silti nautittavaa luettavaa vivahteikkaan ja nokkelan juonen rakenteen ansiosta.





Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa, 2011

Itsekin juuri matkoilta palanneena oli mukava lukea Antti Tuurin matkakokemuksista. Niitä olikin kertynyt jo kuudelta vuosikymmeneltä eri puolilta Eurooppaa. Paljon oli kerrottavaa Italiasta, Ranskasta ja Saksata, jossa Tuuri oli ollut jo koulupoikana kieltä oppimassa. Myös Islanti on lähellä hänen sydäntään.
   Kirjailijan tunnettu pelkistetty tyyli ja matkoilla noudatettu samankaltaisena toistuva päivärytmi alkoi loppua kohti kyllästyttää.





Matti Rönkä: Tuliaiset Moskovasta, 2009

Mietin lukiessani tätä Viktor Kärppä-kirjaa vahvistuvatko vai laimenevatko ennakkoluuloni venäläisiä maahanmuuttajia kohtaan. Luultavasti Matti Rönkä saa ammattinsa puolesta sellaista kirjaan liittyvää tietoa, jota Matti Meikäläinen taas ei saa, mikä lisännee tapahtumien todentuntua.





Georges Simenon: Maigret ja tappaja, 1969

Kertomuksessa Simenon/Maigret osoittaa myötätuntoa tappajan toiveelle saada mielisairauteensa hoitoa, mitä kuitenkaan sen ajan Ranskassa ei ollut mahdollista saada. Simenon on aivan omaa luokkaansa tunnelmien luomisessa ja välittämisessä lukijoilleen.






Ernest Hemingway: Kirjava satama, 1937

Karu tarina Harry Morganista, kalastajasta, turistien kalastusoppaasta, ihmisten ja viinan salakuljettajasta, joka lopulta tuhoutuu jouduttuaan veneellään, olosuhteiden pakosta, liian kuumaan kyytiin. Kuvaus etenee mielenkiintoisesti päähenkilön silmin, avustajan silmin, ympäröivän ( uteliaan, köyhän, joutilaan, arvelluttavan ja sovinnaisen ökyrikkaan ) satamaväen silmin aina tuoreen lesken, rva Morganin epätoivoon.





Hannu Väisänen: Esi-isät, 2017

Juuri "pakasta repäisty", uunituore teos. Ja vallan omaperäinen satu aikuisille. Esi-isien ja surkeiden ihmisten välisessä alistus- ja palvontasuhteessa kangastelee kirjailijalta hienovaraista kritiikkiä ihmiskunnan tolkuttomalle nykymenolle.






Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy, 1955

Tapanani on lukea, ainakin kerran kesässä, jokin Agathan dekkareista. Tällä kertaa opin legendaarisen neiti Lemonin etunimen: Felicity.
   Tarina lähtee erehtymättömän neiti Lemonin kirjoitusvirheistä hänen sisarensa pyörittämään opiskelija-asuntolaan, jossa tapahtuu hämäräperäisiä sattumuksia, lopulta jopa murhia. Syylliskandidaatteja veivataan agathamaisesti lähes viimeiselle sivulle asti, jolloin Poirot vihdoin paljastaa salakuljetusorganisaation, ja pahat saavat palkkansa. Mainiota kesä(loma)lukemista.






Erkki-Mikael: Väsymättä paras, Pakinoita, 1966

Lukiolaisena Jämsässä kaverit kerääntyivät kirjastossa ympärilleni löydettyään minut hihittelemästä Erkki-Mikaelin pakinoiden äärestä. Herätin kuulemma pahennusta. Isaskar Keturin toilailut olivat mielestäni kreisihuumorin parasta laatua. Hankin monta pakinakokoelmaa omistukseeni vähillä rahoillani. Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin ne eivät ihan yhtä lailla vaikuttaneet.