Näytetään tekstit, joissa on tunniste Georges Simenon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Georges Simenon. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. lokakuuta 2021

Viikon 42 / 2021 kirjakassi




 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.




Georges Simenon:  Sairaalan kellot  ( 1963, suom. 1969 )


Ei lainkaan komisario Maigretia, vaan jotakin oikein syvällistä, inhimillisen elämän rajallisuuden havainnointia. Kun elämässään, ammatissaan, taloudessaan ja ihmissuhteissaan menestynyt ja kuuluisa mies ( Maugras ) saa aivoinfarktin, menettää puhekykynsä, osittain liikkumiskykynsä, hän putoaa todella syvälle. Hänen ajattelutapansa maailmasta muuttuu totaalisesti. Kuoleman läheisyydessä hän alkaa vastustaa hoitotoimenpiteitä. Hänen käsityksensä ystävistään, isästään ja vaimostaan muuttuu, saa uusia näkökulmia. 

"Nyt hän ihmettelee, merkitsikö hänen menestymisensä isälle kaikessa hiljaisuudessa nöyryytystä sen sijaan että tämä olisi iloinnut siitä. Hänen itsepintaisesti pyydeltyään isä on käynyt muutaman kerran Pariisissa, ja aina isä on katsonut välinpitämättömänä, jopa ilmeisen paheksuvasti ympäristöä, jollaisessa hän elää.

- Sinä kai olet onnellinen? ... Sitä parempi itsellesi... Täytyyhän maailmassa olla onnellisiakin ihmisiä..."

Vuodepotilaana Maugras on vakuuttunut, ettei hän enää parane. Hänellä on aikaa arvioida ihmissuhteitaan, mutta varsinkin itseään. Vaimon vierailun jälkeen hän havaitsee itsearvionsa olevan vasta alkutekijöissään.

Paraneminen kuitenkin edistyy, ja Maugras haluaisi silti paeta ajatustensa, muistelujensa maailmaan.

Kuntoutuksessa:

"Hän on kärsimätön. Joskus hänen mielensä valtaa hätä.

Vieläkö hän osaa? Hän tarkoittaa: elää toisten tavoin. Sillä hän ei ole enää aivan samanlainen kuin he, eikä hänestä sellaista enää koskaan tulekaan."




Mary Higgins Clark:   Lottovoittaja   ( 1994, suom. 1995 )

Tässä loiventava Simenonin jälkeen. - Ja voi, voi sentään! Meille jokaviikkoisille lottoajille mukavaa höttöä. Pariskunta, siivoja ja putkimies, ovat onnekkaasti napanneet lottomiljoonat ja nauttivat niistä. Rouvalla vaan on taipumus sotkeutua rikosten selvittelyyn. Niitä on tässä kirjassa kuusi tapausta, jotka hän vaistonsa, hyvän muistinsa, salanauhoitustensa sekä uskollisen aviomiehensä avustuksella selvittää taitavasti. 
Kirjailija oli tuottoisa ja menestyksekäs, varmaan helpon ja yksinkertaisen - ei juoneltaan liian vaikean tarinoinnin ansiosta. ( Tämä teos matkustaa nyt paperikeräykseen. )  



lauantai 2. lokakuuta 2021

Viikon 39 / 2021 kirjakassi

 


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.






Georges Simenon:  Maigret´n revolveri  ( 1959, suom. 1984 )


Halusin lukea vaihteeksi jotain loiventavaa. Yleensä otan käteeni Simenonia vain kesäisin, mutta nyt kirjaston poistohyllyn teokset olivat helposti saatavilla, joten...

Maigretin ollessa virastossaan hänen kotiinsa tulee hermostunut nuori mies, joka rouvan ollessa keittiössä varastaa Maigretin revolverin ja poistuu hyvästiä sanomatta.

Samoihin aikoihin kaupungissa murhataan poliitikko, mistä nousee häly. Käy ilmi, että murha on tapahtunut tuon nuoren miehen kotona, jossa hän asuu isänsä kanssa. Isä toimii kovapintaisen naisen vasallina perimässä kiristysrahoja uhreilta. Poliitikko oli tullut isän luokse aseen kanssa kieltäytyen maksamasta. Välienselvittelyssä isä sai aseen haltuunsa ja ilmeisesti vahingossa ampui poliitikon. Hän sulloi ruumiin matka-arkkuun ja toimitti sen asemalle säilytykseen. Sen jälkeen hän henkisesti romahti ja heittäytyi sairaaksi.

Nuorukainen oli tullut kysymään Maigetin neuvoa asian johdosta, mutta tilaisuuden tullen, päättikin surmata naisen revolverilla. Nainen pakeni Lontooseen, jonne Maigret ja poikakin matkustivat. Perillä Maigret onnistui muuttamaan pojan mielen ja he palasivat Pariisiin. Isä teeskenteli hullua eikä saanut rangaistusta.



Georges Simenon:  Mies Lontoosta  ( 1962, suom. 1979 )


Yövuorossa työskennellyt vaihdemies Maloin sattuu näkemään, miten Englannista tulleesta laivasta nakataan maihin laukku ohi tullitarkastuksen. Laukun ottaa laivaa odotellut mies. Myöhemmin vaihdemies näkee korkeasta työpaikastaan kohtauksen, missä laukun heittänyt mies lyö vastaanottanutta niin, että tämä sortuu mereen ja hukkuu. Myös laukku uppoaa mereen.

Maloin arvelee, ettei asia kuulu hänelle eikä hän tee ilmoitusta poliisille. Myöhemmin ahneus valtaa hänet ja hän käy onkimassa laukun, josta löytyy suuri määrä englannin puntia.

Surmaaja etsiskelee turhaan laukkua merestä. Hän tulee arvanneeksi, että Maloinin on täytynyt nähdä jotakin ja hän seuraa tämän liikkeitä. Lopulta hän kätkeytyyn Maloinin venevajaan, josta yllätettynä joutuu tappeluun Maloinin kanssa. Hän saa surmansa Maloinin iskuista. 

Nyt Maloin tunnustaa poliisille ottaneensa laukun ja surmanneensa miehen. Haaveet rikastumisesta romahtavat eikä elämä ole enää entisensä.




Yashar Kemal:  Kuolematon ruoho ( 1968, suom. 1977 )


Puuvillanpomijakylän tarina jatkuu. ( Puuvillatie ) On uusi vuosi helteisellä pellolla. Nyt sadoltaan erinomaisen runsas. On suuria toiveita ansaita hyvin, vahvaa uskoa selviytymiseen veloista.

Pitkä Ali päätti tällä kertaa jättää vanhan äitinsä runsaiden ruokavarojen kera selviytymään yksin kylään. Se tietysti huolestutti häntä kovin. Kyläläiset kehittivät huhun, ilkeän muhtarin myötävaikutuksella, että Ali olisi tappanut äitinsä. Pitkä Ali joutui kateellisten hampaisiin siitäkin syystä, että hän keräsi puuvillaa enemmän ja kiihkeämmin kuin kukaan muu. Lopulta he hyökkäsivät joukolla hänen kimppuunsa.

Muhtar halusi täydentää Alin kohtalon lähettämällä kätyrinsä kylään tappamaan äidin lupaamalla hänelle härkäparin, rahaa ja hääjuhlallisuudet. Äidinmurhaajan rangaistuksena olisi hirttäminen.

- Eläköön äiti Meryemze! Hän riemuitsi. - Ilman häntä en olisi saanut vaimoa, en ikuisiin aikoihin. Hän tekee minulle palveluksen kuolemallaan, Kun hyvät ihmiset kuolevat, heidän kuolemansakin koituu muiden hyväksi. Ja äiti Meryemze on hyvä nainen, niitä parhaita.

Äiti Meryemze on pohjattoman yksinäinen autiossa kylässään.

- Vaikka antaisivat minulle koko paratiisin ihan itselleni, en ottaisi sitä. Ennen antaisin heittää itseni helvettiin että saisin olla muiden ihmisten kanssa. Mitä iloa on maailmasta jossa ei ole ketään...

Kun tappaja saapuu kylään, hän saa niin ylenpalttisen sydämellisen vastaanoton yksinäiseltä naiselta, ettei tappamisesta tule mitään.

Tarina seuraa myös muhtarin pieksättämän Memidikin elämää. Toivuttuaan vammoistaan hän päättää tappaa muhtarin, mutta uskallus puuttuu. Hänet on lyöty henkisesti. Jokaisella yrityskerralla hän vaipuu mielikuviensa harhoihin ja epäonnistuu.

Muhtarin vangituttamasta Tasbasista tule satumainen legenda, pyhä mies, jonka maine kiirii pitkin Anatoliaa. Vaikeuksissa oleva kylä kehittää hänestä itselleen pyhimyksen, joka tekee ihmeparannuksia ja joka tulee pelastamaan heidät kaikista vaikeuksista. Lähtiessään hän oli kieltänyt kyläläisiä lainkaan puhumasta muhtarin kanssa, minkä he tarkasti toteuttivat. Muhtar puolestaan vaipui epätoivoon, kun hänen vaimonsa ja lapsensakaan eivät puhuneet hänelle.

Tasbas karkaa vankilasta ja palaa puuvillapellolle. Ihmiset kääntyvät häntä vastaan ja pilkkaavat häntä. Lopulta hän hukuttautuu jokeen. Nyt Memidik saa voimansa takaisin ja surmaa lopulta muhtarin. Kyläläiset saavat rahansa ja palaavat vuorille kotikylään.

Kemalin taito kuvata luontoa ja ihmisiä on uskomaton, henkeäsalpaava. Työn uurastus hyönteisten raivotessa sietämättömässä helteessä saa lukijan hikoilemaan myötätunnosta. Kylän taikauskoisten ihmisten ryhmädynamiikka, käyttäytyminen, ajattelutapa alkaa tuntua kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä. On vaikea kuvitella, että tapahtumat ajoittuvat 1960-luvulle eikä historian varhaisille kausille. Ja on vaikea kuvitella, että tarina olisi täysin Kemalin mielikuvituksen tuotetta, ilman jonkinlaista kosketusta todellisiin tapahtumiin.


 


lauantai 11. syyskuuta 2021

Viikon 36 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.






Georges Simenon:  Pikku pyhimys  ( 1965, suom. 1978 )


Herkällä kädellä, mutta syvältä, kirjaava kuvaus 1900-luvun alun köyhän pariisilaisperheen elämästä. Perheeseen kuuluu äiti, jolla on useita eri-ikäisiä ja -luonteisia lapsia eri isistä. Lasten kohtalot poikkeavat dramaattisesti. Päähenkilö on kuitenkin jossakin määrin autistiselta vaikuttava Louis, joka ei kysy mitään, joka ei osaa sanoa mielipiteitään mistään, joka ei puolusta itseään - ei syytäkään ketään, mutta joka tiedostamatta tarkemmin imee vaikutteita ympäristöstään ja kokemuksistaan muodostaen niistä kuvia.

"Hän taas olisi halunnut todellisuuden itsensä, sellaisena kuin hän sen näki tai oikeammin sellaisena kuin miksi todellisuus sommitteli itsensä hänen mielessään, ilman että hän itse puuttui siihen."

Sen kummemmin suunnittelematta hän ajautuu maalaamaan, mistä muodostuu lopulta hänelle elämänikuinen intohimo ja ammatti. Vanhana kuuluisana miehenä häneltä tiedustellaan, millaisena hän näkee itse itsensä. Iloinen, ujo vastaus on: - Pienenä poikana.


Taas ajeltiin Padasjoelle:




Matthew Costello, Neil Richards:


Cherringhamin mysteerit 15:  Yksi askel harhaan 


Rakennusmies Dylan McCabe on ehkä vaikea luonne, mutta työkaverien pitämä reilu mies, joka osaa työnsä, juo oluensa kuten muutkin, on taipuvainen uhkapeleihin ja - on naisten suosiossa. Hämärissä oloissa hän putoaa telineiltä ja saa surmansa syöksyttyään rautaromujen joukkoon. 

Sattumalta työmaalla hiippaillut mies, Jackin naapuri, näkee tapauksen ja sen, ettei se tainnut ollakaan onnettomuus, vaan murha. Niin Jack ja Sarah saavat taas suorittaa tutkimuksia, jotka lopulta paljastavat syyllisen.  


Cherringhamin mysteerit 16:  Ratkaiseva ristikko

Sanaristikkojen ratkaisijana mielenkiintoinen. Sinänsä yksinkertainen juoni ( onhan tämä sarjatuotantoa ) kuvaa kuolleen miehen testamentin toteuttamista. Mies oli jossakin määrin salaperäinen paikkakunnalla. Paljastuu että hän on toiminut kylmän sodan aikana vakoilijana, agenttina ja toisaalta työstä luovuttuaan kerännyt miljoonaomaisuuden, josta paikalliset eivät tienneet mitään.

Testamentti on ehdollinen: miljoonat saa se, joka pystyy ratkaisemaan annetun sanaristikon. Jack ja Sarah on kutsuttu valvomaan toimintaa.

Epäilys herää, ettei mies ollutkaan kuollut luonnollisesti. Tutkijat järjestävät ansan, jotta saisivat todisteet - ja onnistuvat. Niinpä omaisuus menee rikollisilta sivu suun.




Donna Leon:   Ajasta ikuisuuteen ( 2001 )


Tässä Brunetti-kirjassa tutkitaan kirkon vanhainkodissa tapahtuvia väärinkäytöksiä, jotka entinen nunna Maria Testa tuo Brunettin tietoisuuteen. Asiaa tutkitaan, koska muutakaan kiireellistä ei satu olemaan vireillä ja koska Brunettin äiti on myös vastaavassa vanhainkodissa. Mitään näyttöä ei tahdo löytyä, kunnes tapahtuu murha ja Maria Testa yritetään murhata. Jäljet johtavat kirkon piirissä toimivaan järjestöön Opera Piaan, jonka edustaja, pappi, on onnistunut yllyttämään "hengellisenä neuvonantajana" fanaattisen ( mielisairaan ) naisen tekemään mm. isänsä murhan, jotta hänen testamenttivaransa ohjautuisivat järjestölle. Apulaispoliisipäällikkö Patta tekee kaikkensa estääkseen Brunettin toiminnan, mutta Marian Testan uusi murhayritys saadaan kuitenkin estetyksi, ja hullu nainen paljastetuksi. Opera Pian verkosto toimii eikä naista saada tuomituksi.


perjantai 27. elokuuta 2021

Viikon 34 / 2021 kirjakassi

 


Kävelimme vaimon kanssa kirjaston ohi. Sitten pysähdyimme, koska siellä ulkona, oven pielessä näytti olevan hyllykössä kirjoja. Kun tutkimme asiaa, paljastui että ne olivat vapaasti otettavissa  i l m a i s e k s i  !  Kannoimme kädet puuduksissa kotiin melkoisen pinkan.


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.




Georges Simenon:  Ystäväni Maigret ( 1949, suom. 1984 )

Sateen ropisteessa peltikatollamme oli miellyttävä tarttua uuteen Maigret-kirjaan (, jota en aikaisemmin ollutkaan lukenut ). Pariisissakin satoi, vaikka oli toukokuu. Minusta tuntuu, että moni muukin Maigret-tarina alkaa karmeassa säässä.
Mutta pian Simenon johdattaa komissarionsa Välimeren saarelle, jossa aurinko paistaa - päivällä tukahduttavastikin. Juoni on lopulta aika yksinkertainen kiristystapaus, mihin liittyy kiristäjän murha. Miksi Maigret kusutaan Pariisista paikalle johtuu siitä, että murhattu mies oli kehuskellut ystävyydestään Maigretin kanssa. "Ystävä" tosiaan oli aikoinaan komissarion toimesta päässyt vankilan pahnoille.
Saarelle oli asettunut erikoista ulkomaista väkeä kanta-asukkaiden joukkoon. Eräs heistä oli taitelija, joka maalasi "van Gogheja" myyden niitä rikkaalle, juopolle naiselle. Murhattu oli päässyt vihille asiasta ja kiristi taiteilijaa kohtalokkain seurauksin.
Simenon nerokkuus kertomuksen verkkaisen esittämisen, miljöön taitavan kuvauksen sekä henkilöiden omaperäisyyden luonnehdinnan osalta tulee tässäkin kirjassa oivasti esille. Paikallisen elämäntavan tunnelma välittyy niin hyvin, että alkaa harmittaa tämä pandemian aikainen eristyneisyyteni.



Wole Soyinka:  Laittomuuden kausi ( 1973, suom 1976 )

( Nobel-palkinto 1986 )

Valitsin ilmaiskirjapinkasta tämän teoksen kahdesta syystä: a) Saan värittää kartasta Nigerian, b) Afganistanin sekava heimojen ja uskontojen ja ulkomaisten toimijoiden ajankohtainen vyyhti muistuttaa Nigeriaa. Siellä on kymmeniä osavaltioita, etnisiä ryhmiä, kieliä - kaikki enemmän tai vähemmän jatkuvasti tukkanuottasilla keskenään. Nigerian rajat ovat vedetyt Iso-Britannian siirtomaaisäntien toimesta, joten kansallistunne on heikko.
Soyinkan kirja kertoo kaunistelematta elämästä näissä olosuhteissa. Välistä tuntui, että hän mässäilee liikaa raakuuksilla. Mutta jos katsoo, millaista elämä siellä on nyt, lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin, ei voi kuin surullisena puistella päätään. ( Ulkoministeriön tiedote )


Päähenkilö Ofeyi toimii kaakaokartellin mainosmiehenä, mutta siirtyy lopulta vastustamaan tovereineen kolonialistista, korruptoitunutta rahamahtia vastaan. Kartellin puolesta toimivat hallinto, poliisi ja armeija, joille joukkomurhatkaan eivät ole vieraita. Ofeyin edustama vastarinta ei kirjassa tunnu olevan poliittisesti ( vasemmalle ) värittynyttä.

Soyinkan tyyli on paikoin hengästyttävää, mikä ei siedä lukijalta keskeytyksiä. Ihmisten, tunteiden, tapahtumien, luonnon kuvaaminen on mestarillista, kaunista tai raakaa, dialogi sujuvaa.

"Ofeyin silmät, tottuen vähitellen smaragdinvihreään hämyyn, erottivat lopulta suvannon suun; hän mietti johtiko se suoraan merelle vai vain toiseen ajalta eristettyyn lehtimajapiiloon. Ei yksikään lehvä eikä yksikään köynnös näyttänyt olevan  väärässä paikassa; tiheäkudontainen verho riippui poukaman ympärillä, sulki heidät henkien tummaan turvapaikkaan, tyveneen ja suojaiseen."

"Suvanto löyhkäsi historialta. Orjia, kultaa, öljyä. Vanhat sodat. Sokeita pääkalloja, verta, hikeä ja luita, merenpohjassa lepäävää kuolemantuskaa, tukahdutettuja huutoja, ainiaaksi mustaan lietteeseen sekoittuneita."

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Viikon 27 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.



Samat kirjailijat kuin viimeksi, nyt toisin päin:




Georges Simenon: Maigret puolustautuu ( 1965 )

Tässä kirjassa Maigret joutuu ovelan mustamaalauksen kohteeksi. Esimiehet epäilevät häntä hyväksikäytöstä. Hän joutuu lopulta etsimään syyllisen, vaikka häntä on kielletty tutkimasta asiaa - lopulta hänet pannaan "sairaslomalle".

Maigret on tässä lähellä eläkeikää. Kiinnostavaa on hänen ystävälääkärinsä neuvot hiljentää tahtia, vähentää jopa alkoholin käyttöä. Vanhoista tavoista ei niin vain luovuta. Maigret ratkaisee pulmansa eikä hänen tarvitse jäädä ennenaikaisesti eläkkeelle.






Ensio Rislakki ( Valentin ):  Sankarimatkailija ( 1943 )

Kohta kahteen vuoteen en ole päässyt ulkomaanmatkalle. Se on hyvä ilmastonmuutosta ajatellen, mutta kaukokaipuulle paha. Siksi tämä kirja, jossa sankarimatkailija Nieminen kuvitteellisesti kokee huimia ( naurettavia ) seikkailuja, kiinnosti minua huolimatta sen repaleisesta kunnosta. 

Kirjan alkusivulla on omistuskirjoitus: Ulla W., mistä mieleeni johtuu, että tämän kirjan täytyy olla äitini kirjastosta kähmitty, Ulla W. oli hänen opiskelukaverinsa.

Pieni näyte tyylistä: "Olin saanut valtavan, voittamattoman halun  m a t k u s t a a.  Matkustaa kaukaisiin maihin, joissa myrkkymarjapensaat heiluvat arotuulessa ja kondorikotkat laittavat pesänsä vanhoihin panamahattuihin ullakolle. Missä bulevardien hälinä nielee ihmisen kitaansa ja asukkaat kulkevat lakana hartioilla. Kussa kanarialinnut visertävät jasmiinipuun oksilla ja dromedaarit kantavat kyttyräänsä ja teelehtipaketteja."

Seuraavassa ihan ilmeistä piikkiä sankarimatkailijoille, joiden juttuja - ekstreemiseikkailuja - saa nykyäänkin lukea lehdistä:

"Kuinka rohkeita, viisaita ja tarkkasilmäisiä nämä matkakertomusten laatijat olivatkaan!.. Sillä eikö olekin merkillistä, että jotkut meistä ovat huolettomasti sytyttäneet savukkeensa Essequibojoen rannalla, uineet Välimeressä ja suudelleet kauniitten naisten sormenpäitä Turkissa? He ovat pudottaneet kultakellonsa Eteläiseen Jäämereen ja saaneet sen kuin ihmeen kaupalla takaisin Berliinin etsivältä poliisilta... He ovat kärsineet tuskallista janoa Saharan erämaassa, ja aivan kuin ihmeen kautta ovat he, sen jälkeen kun heidän rakas matkatoverinsa on jo heittänyt henkensä, löytäneet täysinäisen maitohinkin hiekan alta."

Niinpä Ville Nieminen asettuu mielikuvitukselliseen sankarimatkailijan asemaan ja matkustaa maailman ympäri. Voi kun meikäläinen pääsisi edes vaatimattomasti ilman hohtoa tavismatkalle Kreikkaan uimaan Välimereen!






Kaija Pakkanen: Löytyi luola ( 1967 )

Poistolistalla oli lastenkirja, jossa oli kiinnostava ( ? ) aihe. Luulisi salaisen luolan, oikeastaan maakellarin,  innostavan pientä lukijaa. Kirjan lapset olivat kilttejä, aikuinen isäntä vähän pelottava. Seikkailuhan tarinaan tarvitaan ja jotakin sen suuntaista siinä ilmenikin. Ei vaan jaksa pappaa innostaa eikä tästä aikaa kestävää lastenkirjaklassikkoa ole muodostunut. - Poistetaan!




Matthew Costello, Neil Richards: 

Veitsenterä vedessä, Cherringhamin mysteerit 11


Autossa matka sujui rattoisasti kepeän dekkarin myötä. Vaikka ennusmerkit vahvasti viittasivatkin murhaan, sitä ei sitten kuitenkaan oikeasti ollut tapahtunut. Kyse oli kepuliliikemiehen yrityksestä häivyttää uhkaajat kannoiltaan.

Kirjan otsikosta heräsi epäilys kirjoittajan pohjalaistaustasta: ne ärrät eli reet ja vaikeat deet! Kirjaimellisesti tarinan veitsi ei ollut koskaan vedessä, vaan veressä. Mutta tietysti ajatus veitsenterällä olosta tarkoittaa ihan muuta.







lauantai 3. heinäkuuta 2021

Viikon 26 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.





Ensio Rislakki ( Valentin ):  

Ah, tuskaa 

Toiset 55 kertomusta, pakinaa ja parodiaa ( 1953 )


Luettuani kirjan googlasin Valentinin kuvan. Täytyy sanoa, että tuo vakava, tuikeakin, naamataulu on ankarassa ristiriidassa kertomusten railakkaan huumorin kanssa.


Oli mielenkiintoista verrata kertomusten kirjoittamisen ajankohdan ( 1930 - 40-luku ) aiheita nykyajan kiinnostusten kohteisiin. Samoja teemojakin löytyi: miehen ja naisen välinen suhde, rakkaus, perhe, lapset, maalaiset vs. kaupunkilaiset vs. yläluokkaiset,  turhamaisuus, kaukokaipuu, raha, lahjonta...

Ei ihminen paljon muutu, vaikka aika ja olosuhteet vaihtuvat. Pakinoitsijoille riittää aiheita nykyäänkin. - Tosin nykyään kirjoitetaan kolumneja tai esseitä, se kuulostaa hienommalta.



Georges Simenon: Maigret murhaajana ( 1931, suom. 1961 )


Heinäkuussa luen aina joitakin Maigreteja. Summissa sattui tämä kirja käteen. Siinä komisario hiippailee incognito Liegen kaupungissa, jossa sattuvan murhan yhteydessä hän joutuu epäiltyjen listalle. Pari onnetonta nuorukaista rahapulassaan aikovat varastaa yökerhon kassan, mutta homma menee myttyyn lattialla makaavan hahmon takia. Maigret selvittää tapauksen tuttuun tyyliinsä.

Ihmiskuvaus on taitavaa, luonteet uskottavia; kirjailijan myötätunto vähäosaisia kohtaan ilmeinen.


perjantai 7. elokuuta 2020

Viikon 32 / 2020 kirjakassi


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.



Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

( Viikolla 31 en ehtinytkään lukea mitään, muuttotouhua, maalailua ja yhdet häät esteenä. )




Georges Simenon: Vastatuulessa  ( 1961, suom. 1992 ) 

Maigret joutuu tässä kirjassa vuoteenomaksi, mutta ympäristön vastustuksesta ja toiveista huolimatta, hän ratkaisee murhamysteerin.
Viidessäkymmenessä vuodessa maailma ei ole paljonkaan muuttunut ihmiskaupan ja siihen liittyvien asiakirjaväärennösten suhteen.

Oikein mukavaa lukemista kaiken sähläämisen keskellä.

PS. Nyt kävi sitten niin, mitä olen pelännyt. Huomasin juuri äskettäin, että minähän olen lukenut tämän kirjan kolme vuotta sitten. Ilmankos se tuntuikin niin tutulta. Kaiken huipuksi kirjoitinkin siitä jotakin. Jos haluat verrata, linkki vanhaan kommenttiin löytyy tästä. 

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Viikon 18 / 2020 kirjakassi



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.



Kirjastollamme on mukava palvelu: ulko-oven eteen on työnnetty kärryllinen kirjoja, jotka ovat vapaasti otettavissa - palauttaa ei saa. Kirjaston sisään ei ole menemistä karanteenin takia! Niinpä käteeni tarttui joukko Westlakeja, joita toki on kirjastossani entuudestaankin. Ne ovat mukavaa lomalukemistoa.
Nyt lukaisin heti pari palauttavaa raskaan edellisen viikon jälkeen. - Ja sitten vielä yhden huoltavan hupailun Satunnaiselta Matkailijalta.





Donald E. Westlake: Ruumis kuin ruumis hauta kuin hauta
                                    ( suom. 1978 )

Epähuomiossa rikollispomon oikeaksi kädeksi kohonnut Engel joutuu outoon keikkaan, kaivamaan juuri haudatun pikkurikollisen arkun esiin ja ottamaan vainajan takkiin kätketyn huume-erän talteen. Paljastuukin että arkku on tyhjä ja vainaja huumeineen kadoksissa. Engelin tehtäväksi tulee nyt jäljittää ruumis, ja siitä tarina pääseekin vauhtiin.
Westlaken tyyliin jutussa on monta mutkaa ja koukeroa, mutta lopulta Engel saa tietää, että kyseessä oli vakuutuspetos. Mutta tapahtumien pyörteissä hän joutuu pomon vihoihin, ja eroaa järjestöstä kadoten Kaliforniaan.

Donald E. Westlake: Apua, minua pidetään vankina.

Keppostelija Harry Künt joutuu pahemman luokan jäynän vuoksi vankilaan, jonka elämää D.E.W. eloisasti kuvaa. Künt on jälleen uusi, mielenkiintoinen tyyppi persoonallisine heikkouksineen, jonka Westlake on luonut. Hän ei varsinaisesti ole rikollinen, mutta olosuhteet vievät hänet kovisten porukkaan ja osallistumaan pankkiryöstöön. Vaikka hän jekuillaan onnistuu lykkäämään keikkaa, lopulta ryöstö tapahtuu ja onnistuukin kohtalaisesti. Monen mutkan jälkeen tarina päättyy "onnellisesti", ja Küntilla on tyttöystävä ja vaikuttaa siltä, että kepposet ovat taakse jäänyttä elämää. 




Juhani Mäkelä: Satunnainen Matkailija matkustaa taas 
                            pakinoita ja satiireja
                            ( 1993 )

Kirja on taattua Mäkelän tyylistä sillisalaattia matkailuteeman ympäriltä. Monasti hän antaa turistille "hyödyllisiä" ohjeita esimerkiksi pakkaamiseen, postikorttien lähettämiseen, juomarahan antamiseen tai vaikkapa valittamisen aiheiksi. Ja kun on palattu matkalta, on hyvä varustautua kertomaan kokemuksistaan kotiväelle, naapureille, työkavereille jne. "oikean" vaikutelman luomiseksi täysin riippumatta siitä, miten reissu todella oli mennyt. Kirja antaa vihjeitä.

Paljon matkustaneena Mäkelä tekee teräviä huomioita. Hän luokittelee matkakumppaneitaan sen mukaan, miten he itse itsestään ajattelevat ( ulkopoliittinen tarkkailija, elämän tutkija, antropologi, kulttuuri-ihminen, sosiologi, tutkimusmatkailija - juuri kukaan ei halua olla turisti ) tai matkan tarkoituksen mukaan ( valtiovierailija, kongressi- tai kokousvierailija, työmatkailija, lomamatkailija ). Hän pohtii myös mukavinta tapaa matkustaa ja mukavinta tapaa kuluttaa aikaa pitkän lennon aikana.
Hauska kirja ajalta, jolloin matkustaminen ei tuntunut vaikuttavan ilmastonmuutokseen eikä koronaviruksista tiedetty mitään.





Georges Simenon: Odile katoaa  ( 1971, suom. 1973 )


Lausannessa asuu porvarillinen perhe, jonka jäsenet elävät eristyneinä toisistaan tavaten ainoastaan aterioilla. Perheen 18-vuotias tytär, Odile, vaikuttaa maanis-depressiiviseltä. Hän päättää karata kotoaan Pariisiin suorittaakseen siellä itsemurhan. Veljelleen Bobille hän kirjoittaa kirjeen aikeistaan.

Kertomus on kahtiajakoinen: Aluksi Simenon kuvaa veljen tuntoja ja toimia Odilen löytämiseksi. Vähitellen Bob alkaa hahmottaa siskoansa uudella tavalla päästessään Pariisissa Odilen jalanjäljillä tutustumaan hänen kumppaneihinsa. Toisaalta kirjailija asettuu Odilen asemaan ja kuvaa hänen ajatuksiaan, itseanalyysiään. Lopulta Odile yrittää itsemurhaansa, mutta pelastava henkilö sattuu ( liian ) sopivasti kuulemaan naapurihuoneen tuskanhuudon. ( Liian ) Sopivasti pelastaja sattuu olemaan lääketieteen opiskelija, johon Odile arvelee sittemmin rakastuneensa. 

"Onnellisen lopun" selvittelyissä Odile käy kotonaan hyvästelemässä vanhempansa ja muuttaa Pariisiin lopullisesti. Simenonin dekkarityyli pilkahtaa esiin, kun hän panee lukijan viimeisillä sivuilla arvuuttelemaan, aikooko Odile sittenkin toteuttaa itsemurha-aikeensa.





oik. Mary Ann Evans

Kankuri ja hänen aarteensa  ( Silas Marner 1861, suom. 1925 )

Mary Ann Evans kirjoitti salanimellä tullakseen vakavasti otettavaksi kirjailijaksi, mikä 1800-luvulla ei naiskirjailijoilla yleensä ollut mahdollista.

Kankuri ja hänen aarteensa kuvaa 1700-luvun alkuvuosien elämää englantilaisessa maalaiskylässä, jonne kankuri Silas Marner on muuttanut kotiseudultaan jouduttuaan siellä kaltoin kohdelluksi väärien syytösten johdosta. Hänen vähäpuheinen olemuksensa on outo ja hänen elämäntapansa ja ammattinsa poikkeaa seudun käytännöistä. Ei olekaan ihme, että hän erakoituu, mutta kankaidensa kysynnän vuoksi häntä siedetään ja koetaan tarpeelliseksi.

Kotiseudullaan kokemansa ihmissuhdepettymyksensä hän vähitellen korvaa ansaitsemiensa kultarahojen säästämisellä ja ihannoimisella. Ajan myötä hänelle kertyykin "aarre", jonka suuruudesta kyläläisten keskuudessa kiertää huhuja.

Eliot kuvaa ajan yksinkertaisia elämäntapoja taikauskonsekaisine uskonnollisuuksineen, talonpoikien vaatimattomia oloja, kylän paremman väen - lääkäri, kanttori, pastori, suurtilalliset - joutilasta elämää. 
Erään tilallisen aikamiespojat tuhlaavat isänsä rahoja ja joutuvat tilanteeseen, jossa olisi välttämätöntä saada jostakin huomattava summa rahaa. Rahanlainaajien luokse ei enää ole asiaa, ja hevoskauppakin epäonnistuu toisen veljen tunaroinnin takia. Näinpä tämän veljen mieleen johtuvat kankurin rahat, jotka hän illan pimeydessä onnistuu kähveltämään.

Nyt kankurin elämä järkkyy, ja hänen asemansa kyläyhteisössä muuttu. Hän saa sääliä osakseen. Ei saada selville rahojen katoamisen aiheuttaajaa. Anastajaveljestä ei kuulu mitään, hän katoaa.
Eräänä iltana kankurin majan oven ollessa avoin sisään konttaa pieni kultatukkainen tyttölapsi, joka asettuu takan ääreen ja nukahtaa. Aluksi kankuri luulee likinäköisillä silmillään kultarahojensa palanneen takaisin, mutta havaitsee sitten asian oikean laidan. Seurattuaan lapsen konttausjälkiä hän löytää tuntemattoman äidin kuolleena pihalta.

Nyt tuleekin ymmärrettäväksi kirjan alun johdannon lainaus, mitä pitkään lukiessa ihmettelin:
"Ei mikään mainen lahja siinä määrin kuin lapsi ole omiaan tuottamaan toivoa ja tulevaisuuden tuumia vanhenevan miehen mieleen." Wordsworth.

Kankurin elämä saa uuden suunnan. Hän haluaa pitää lapsen. Lapsesta muodostuu nyt uusi aarre. Kyläläisten avulla hän onnistuu kasvatustehtävässään ja hänet hyväksytään kyläyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Ja kirjan onnellisen lopun täydentämiseksi varastetut rahatkin palautuvat kadonneen veljen ruumiin löytyessä läheisen louhoksen uumenista.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Syyskuiset

Syyskuun saalis oli sekalainen johtuen ehkä olosuhteista, säätila = mielentila, matka.







Elias Canetti: Marrakesin ääniä, 1982 ( 1967 )

Vaikuttava teos. Kertoja kuvaa Marrakesin kokemuksiaan, joihin tavan turisti ei joudu, pääse tai uskalla mennä. Kielitaidon puute ei estä vaikutteita ja tuntemuksia, joita hän saa paikkakunnan ihmisistä.






Kalle Isokallio: Luppoisten lukkoseppä, 2017

Kertomus sujuu sujuvasti ja loogisesti. Ilmi tulee selvästi kirjailijan vastenmielisyys byrokraatteja ja poliitikkoja kohtaan. Osansa saavat suuret kotimaiset ja ulkomaiset firmat kuin myös ymmärtävämmin pienen ihmisen heikkoudet kateuteen ja ahneuteen. Myötätunto on yksityisen yritteiliäisyyden puolella.
   Loppuvaikutelmaksi jää kuitenkin tunne, että kirjailija on kirjoittanut tämän tämän tarinan jo vähintään kerran aikaisemminkin.








Gerald Petievich: Lasitalo, 1999 ( 1998 )

Rikostarina, jossa rikoksen selvittämisen ohessa uppoudutaankin pääasiassa poliisilaitoksen sisäisiin juonitteluihin sekä tutkijan perheongelmiin. Loppuratkaisussa sankari käy epäuskottavasti yksin, ilman todistajia, pidättämässä yhden järjestäytyneen rikolliskoplan pääpukareista.
   Kirjailijan FBI-taustasta johtuen tulee epäilleeksi, mahtavatko kuvaukset poliisin sisäisistä sotkuista - valtataisteluista ja lehmänkaupoista USA:ssa - perustua tosiasiallisiin tietoihin.







Jack London: Sydänten ja Etelämeren vaahtopäitä, 1925

Kaksi pientä tarinaa Hawaijilta, jotka London on ilmeisesti rahapulassaan laatinut. Ensimmäinen on kolmiodraama, jossa pariskunta selvittää suhteensa lujuuden kolmannen osapuolen tullessa kosiskelemaan vaimoa. Pariskunta edustaa Londonin teksteissä vilahtelevaa yli-ihmistyyppiä, jota muut tavikset kadehtien tarkkailevat. Liitto kestää koettelemuksen, jota ratkotaan myös fyysisesti meren syleilyssä, missä aviomies teeskentelee hukkuvansa jalkakrampin takia. Tarina päättyy onnellisesti vaimon ponnistellessa henkensä kaupalla miehen puolesta. Kerronta on taitavaa ja mukaansa tempaavaa, joskin nykyaikaa ajatellen vanhahtavaa.

Toinen kertomus on hauska. Siinä paikallinen nainen, joka vaikka tietääkin kaikkien salaisuudet, on aina vaiennut. Kaikki luottavat häneen. Mutta sitten tulee saarelle saarnamies, joka saa naisen herätyksen valtaan, ja hän tunnustaa omien syntiensä lisäksi myös muiden tekemiset. Syntyy tietysti skandaali
.    Ja mikä pahinta, saarella on myös vanha, juopahtava mies, joka myös tietää salaisuuksia. Jotta saarnamies ei pääsisi ukon kimppuun, viisas neuvosto päättää kerätä tarvittavat rahat, jotta hän voisi matkustaa kauas kaipaamalleen kotiseudulleen.

Erään kultalöydön salaisuus, 1925

Nimikertomuksen lisäksi kirjasessa on kolme muuta tarinaa. Ensimmäisessä petetty aviomies kohtaa yllättäen erämaassa karanneen vaimonsa uuden miehen kanssa. Seuranneessa kohtauksessa aviomies myy kultahiekalla petollisen vaimonsa ja kaataa poistuessaan kullan avantoon. Myöhemmin löydetty kulta aiheuttaa löytäjissä hämmennystä, sillä mitään muuta ei alueelta koskaan löydetty.
   Toinen tarina on myöskin kullankaivajista. Siinä kahdelle miehelle syntyy kiperä riita, miehen kunniasta tietenkin on kyse. Sitä käydään selvittämään kaksintaistelulla. Porukan viisas mies keksii kuitenkin ovelan ratkaisun jäähdyttämään kamppailijoiden tunteita: porukka päätti, että se taistelijoista, joka jää henkiin, hirtetään lähimpään puuhun.
   Kolmannessa kertomuksessa sama porukka pelastaa poliisia pakenevan miehen auttamalla ja varustamalla hänet ajoissa matkaan.
   Viimeinen kertomus on koskettava tarina varastetusta koirasta, joka lopulta joutuu itse päättämään, kumman luokse asettuu, uuden kotinsa vai alkuperäisen kasvattajansa luokse. Tässä tarinassa Londonin psykologinen herkkyys ja kertojan taito ovat parhaimmillaan.








Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone, 1987 ( 1985 )

Mikähän siinä on kun tällainen surrealistinen teksi viehättää minua, vaikka oikeastaan siinä ei ole mitään  järkeä, tai sen järki on niin piilotettua, etten ymmärrä. Luultavasti kriitikotkin pitävät tätä suurena taiteena, koska eivät sitä tajua tai väittävät tajuavansa ja selittelevät sitä niin, etteivät tavikset ainakaan ymmärrä.








George Orwell: Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa, 1985  ( 1968 )

Orwell kirjoitti 1920- ja 30-lukujen vaihteessa kokemastaan köyhäilyistä. Pariisissa hän elätti itseään ravintoloiden tiskaajana ja siivoojana. Lontoon aika meni kulkureiden joukoissa köyhäinapua hyväksi käyttäen.
   Kokemuksistaan hän teki yhteenvetoja ja johtopäätöksiä, syyn ja seurauksen analyyseja - parannusehdotuksia. Kyseessä oli eräänlainen osallistuva tutkimus.
   Luettuani teoksen suhtaudun suurella varauksella ravintoloihin, olkoonkin että ajat ovat kirjan kuvaamasta muuttuneet. Myöskin asenteissani kerjäläisiin voisi olla nyt tarkistamista.





      

Georges Simenon: Maigret vastatuulessa, 1992 ( 1961 )

Kirjaston poistohyllystä tarttui käteeni kaksi Maigret-kirjaa, joita kokoelmissani ei vielä ollutkaan. Luin saman tien tämän. Vanha kunnon Maigret, vanha kunnon Simenon.
   Kirjassa Maigretia ammutaan. Hän ratkoo sairasvuoteeltaan ampujansa ja kylässä sattuneiden murhatapausten mysteerit. Simenon onnistuu taitavasti kuvaamaan pienen paikkakunnan tunnelmia, ihmisten ennakkoluuloja, ihmissuhteiden solmuja ja julkisia salaisuuksia, joiden arvaaminen auttaa Maigretia selvittämään jutun.

Maigret maalaiskapakassa, 1992 ( 1931 )

Tuomittu tunnustaa Maigretille nähneensä kaverinsa kanssa vuosia sitten ruumiin hävittämisen Seineen. Kaverin etsiskely vie hänet maaseudulle, jossa potentiaaliset syylliset viettävät vapaa-aikaansa. Tapahtumat kärjistyvät uuteen murhaan, jonka selvittelyt johtavat Maigretin myös vanhan murhan syyllisen löytymiseen.





Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät, 2013 ( 1953 )

Englantilaisen lastenlorun mukaan tapahtuvat kuolemantapaukset liikemiehen perheessä osoittautuvat julmiksi murhiksi, jotka lopulta, neiti Marplen avustuksella, paljastuvat kirjan viimeisillä sivuilla suvun viehättävän mustan lampaan pahoiksi töiksi. Agatha luonnollisesti sotkee tarinaansa syylliskandidaatteja lukijan hämäämiseksi ja mielenkiinnon säilyttämiseksi loppuun asti.
   Mainio kirja maitokaupan hyllystä!






J. M. Ilves: Sorjonen - nukkekoti, 2017 ( 2015 )

Olin kuullut Sorjonen-sarjasta, mutten lukenut. Kokemus oli aivan miellyttävä. Sankaripoliisilla ei ollut mahdottomia henkilökohtaisia tai perheongelmia eikä hänellä myöskään ollut tavanomaista kammottavaa esimiestä, niin kuin nykytyyliin kuuluisi olla.
   Toinen siisti kirja maitokaupan hyllyltä!