Näytetään tekstit, joissa on tunniste Markus Aaltonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Markus Aaltonen. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. maaliskuuta 2017

Haastettu 4

Seuraavaksi luin kymmenen pohjalaisen kynäniekan tuotosta. Kyllä täällä kirjoittaa osataan. Ja tyylissä pohjalaisuus tuntuu.








Vaasan Jaakkoo: Oottako kuullu, 1987

Tämä on niitä kirjoja, joissa pitäisi ehdottomasti olla alussa varoitus: VOI VAARANTAA TERVEYESI JA PERHESUHTEESI!!!
En, nimittäin, päässyt kuin vähän matkaa ensimmäistä pakinaa, kun jo piti "äänehen nauraa pryyskyttää henki hapatoksis ja veret silmis". Ja vaimo loi viereiseltä soffalta karuja katsantoja  mun päälleni - yritti siellä keskittyä vakaviin ihmissuhdetragedioihin tiiliskiviromaanissaan.
Raskas luettavaksi Vaasan Jaakoon teos. Mutta erinomaanen!





Ilmari Turja: Ilmari Turjan paremmat jutut, 1985

Isonkyrön kriivarin tarina- ja muistelmakokoelma kattaa ajan itsenäisyytemme alkuvuosilta 1980-luvulle. Hillityn huumorin ja vahvan pohjalaisuuden sävyttämät kertomukset ottavat kantaa merkittäviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin: naispappeus, naisen asema työelämässä, koululaitos, arkkitehtuuri, maatalous, sananvapaus ( itsesensuuri ), maanpuolustus joitakin mainitakseni. Turja marssittaa sivuilleen myös lempihahmonsa ittensä Särkelän. Lapsikertomukset ovat myös hauskoja.
Monasti käyvät ilmi kirjoittajan lukuisat suhteet aikansa merkkihenkilöihin kulttuurin, politiikan ja talouden aloilla.




Orvokki Autio: Viistotaival, 1980

"Hillitte ittes, Laimi!" on lause, joka on jäänyt meillä käyttöön vaimon kanssa luettuamme tämän kirjan ensimmäisen kerran 1980-luvulla.
Romaani tuo oivallisesti esiin eteläpohjalaisen pienen kylän asennemaailman kaavamaisuuksineen, talon tapoineen - ja ennen muuta sen, "mitä ihimisekki tuasta aatteloo".
Henkilöt kirjassa ovat aitoja, todentuntuisia; muistuttavat joitakin tuntemiani vanhoja naisia täällä Jurvassa.




Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta, 2009

Tämän kirjan luettuani katselen tuttua Vaasan kaupunkia uusin silmin. Suvilahden Ninja-jutun taustat muistuttavat pojantyttäreni totisena kertomaa kissan vakoilevaa silmätarinaa.




Henry Aho, Anu Mäntylä: Kaksoissielut, 2011

Valitsin tämän kirjan, koska etäisesti tunnen nuoret, teuvalaiset kirjoittajat ja koska olen ihmetellyt kirjan aiheeseen vahvasti liittyvien netin seuranhakupalvelujen suosiota.
Kirjan henkilöiden iän ja heidän nettikirjoitustensa teini-ikäisyyden välillä on outo ristiriita, kehittymättömyys. Tarinassa juotiin paljon, poltettiin paljon ja nähtiin vähän väliä painajaisunia. Juonessa on epäuskottava, "kioskikirjallisuudelta" maistuva murhaajan esiinmarssitus ja myötähäpeää herättävä loppuratkaisu.




Jorma Ojaharju: Oma koti kullan kallis, 1989

Kirja ajoittuu 1980-luvun lopun kasinopelureiden ja asuntokeinottelijoiden kulta-aikaan. Kirjailija on hyvin perehtynyt "pelin henkeen" ja välittää asiantuntevasti jobbareiden asennemaailman ja toisaalta kärsimään eli maksamaan joutuvan tavallisen kansalaisen aseman ja hädän.





Eira Pättikangas: Olkileijona murisee, 2012

Kuin vanhasta Suomi-filmistä. Lähes joka sivulla asiat kääntyvät päähenkilön, nuoren ja kauniin, köyhän mökintytön miesasioihin. Ja pian oli arvattavissa, että pääseehän se neitokainen kirjan lopussa emännäksi naapuriin, isoon taloon.
Kovin stereotyyppisiä pohjalaisia maalaishenkilöitä juoruämmineen, kateellisine naapureineen ja maineestaan arkoine emäntineen nostetaan esille tarinan edetessä. En luultavasti lue toista Pättikankaan kirjaa, mutta täytyihän nyt kurikkalaaselta edes yksi lukaista.






Tämä elämänkertateos on minulle lähes pakollinen tässä kategoriassa: onhan kysymyksessä naapurin mies, talomme tontti on alkuaan ostettu Amerikassa tienatuilla taaloilla Hiipakan talosta ja kirjoittajakin on Seinäjoelta. Kirja tihkuu pohjalaasta uhoa menestyksekkäästä työurasta, naisonnesta, vauhdikkaista irroitteluista sekä kodin ja suvun opettamien arvojen kunnioittamisesta.

Mutta, niin kuin kaikissa elämänkerroissa, niin tässäkin siloitellaan ja kaunistellaan tapahtumia. Grynderitoiminnoissa myös Amerikoissa tärkeintä on voiton maksimointi. Silloin saattaa helposti tulla asiakkaan ja rakentajan välille  eturistiriitoja, joita puidaan oikeudessa. Niin myös Kangas Construction-yhtiölle.
Samoin muistelmissa voidaan päähenkilön tekemiksi sijoittaa tapauksia, jotka ovat sattuneet alun perin jossakin muualla ja aivan toisen henkilön tekeminä. Niin kuin esimerkiksi Ameriikan Antin puhe keilailuseuran juhlapäivällisillä: "Tarjoilija, tua lasku tänne, mä maksan." Minkä lauseen puolestaan Ilmari Turja kertoo kauppaneuvos Lallukan lausahtaneen eräillä toisilla päivällisillä: "Tarjoilija, tuo sie lasku, mie maksan!" Ehkäpä tuo on niitä maailmalla kiertäviä kaskuja, joita sijoitellaan milloin kenenkin suuhun.

Kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoinen tarina Jurvan fiksunoloosesta ja komiannäköösestä Kunnaksen poijasta.





Kirja Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneiden suomalaisten elämästä sopi hyvin edellisen jatkoksi. Tuurin lakonisella tyylillä selostetaan arjet ja juhlat, onnet ja onnettomuudet. 1900-luvun elämästä toiset selvisivät, toiset eivät, niin kuin vaimonikin suvun vaiheista Amerikassa hyvin tiesin.





Säästin tämän viimeiseksi. Nuijasota, mikä on kirjan aiheena, on kiinnostanut minua jo aikaisemminkin useista syistä. Näiltä paikkakunniltahan Etelä-Pohjanmaalta Jaakko Ilkan johdolla talonpojat sortajia vastaan lähtivät taistelemaan. Oman sukuni miehet puolestaan kokivat kohtalonsa Hämeessä. Isäni oli mukana pystyttämässä nuijasodan muistomerkkiä Padasjoen Nyystölässä 1936.

Ylikangas kuvaa joukkojen kulkua ja elämää, sisäisiä ristiriitoja ja hajaannusta, mikä sitten johti tappioon, pakenemiseen ja voittajien armottomaan kostoon.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.