Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monica Braw. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monica Braw. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. huhtikuuta 2017

Haastettu 6

Talvimatkan jälkeen tuli mieleen lukea toisten matkakertomuksia ihan vaan ekologisesti ja rennosti kotisohvalla.

Ensin maistiainen Euroopasta, sitten pari Pohjois-Amerikasta, kaksi myös Afrikasta, josta sujuvasti Australiaan ja Etelämantereelle. Tämän jälkeen on vuorossa kaksi hyvin erilaista näkemystä kehitysmaista Etelä-Amerikasta ja Karibialta. Lopuksi pitkä matka itään Intiaan asti.



Pirjo Mellanen: Matkustin Albaniaan,2016

Tämä kirja oli mielenkiintoinen kuvaus Etelä-Albanian alueesta, sen ihmisistä sekä suomalaisena - ulkomaalaistaustaisena! - elämisestä tuiki vieraassa kulttuurissa. Tietojani ja kiinnostustani lisäsi Sarandan ja Butrintin alueen tuttuus. Olinhan Kreikasta päin vieraillut noilla seuduilla joitakin vuosia sitten. ( Tässä linkki ristikkoblogiini. )
Sattumoisin kirjassa kerrottiin myöskin Albanian 100-vuotisjuhlallisuuksista, joissa jättiläismäisen täytekakun syöminen ryöstäytyi etelämaisen temperamentin ansiosta täysimittaiseksi kakunpaiskontariehaksi.





Timo Kiippa: Intiaaneja ja autiokaupunkeja, Autolla läpi Amerikan, 2011

Matka alkaa New Yorkin Times Squaren urbaaneista kuvioista päätyen pian automatkaan halki mantereen San Franciscoon asti. Reitin varren etappeja kuvaillaan perusteellisesti majoittumisista ja ruokailuista alkaen intiaanikulttuurien nähtävyyksiin ja historiallisiin vaiheisiin paneutuen. Koska matka on pitkä, yksityiskohtiin pureutuva kerronta alkaa loppua kohden tuntua puuduttavalta.
Kirja antaa kokemuksellisen näkymän "toisenlaisen" Amerikan elämään, mitä tavan turisti ei kohtaa.





Juha Itkonen: Minun Amerikkani, 2017

Sitten ihan toisenlainen matkakirja. Ja hyvin ajankohtainen ja kirjailijalle hyvin henkilökohtainen. Hän seuraa amerikkalaisten tuntoja eri paikkakunnilla Donald Trumpin esivaalikampanjan aikoihin aina virkaanastujaisiin saakka. Kirja antaa selkeän analyysin Trumpin ajatusmaailmasta suhteessa amerikkalaisen keskivertokansalaisen ( ? ) toiveisiin, odotuksiin ja pelkoihin. 

Trumpin valinta presidentiksi ei Juha Itkosta ilahduta. Naisten vastamielenosoitus virkaanastujaispäivän jälkeen antaa kuitenkin toivoa.
Mielenkiintoista lukea läsnäolleen välittämiä vaikutelmia tilaisuuksista, joita itse seurasi TV:stä.

Sattumoisin olen ollut katsomassa NHL-ottelua Columbusissa kannustamassa Blue Jackets-joukkuetta kuten Juha Itkonen kirjassaan kertoo tehneensä. 







Rauno Pankola: Afrikan safari, 1961

Tämä on varsinainen seikkailu- ja extreme-automatkailun kuvaus Afrikan ympäri, jollaista kukaan ei aikaisemmin ollut tehnyt. Retki tapahui ajankohtana, jolloin vanhat imperiumit olivat hajoamassa, ja useat Afrikan "siirtomaat" olivat saavuttamassa itsenäisyytensä ( 1959 - 1961 ). 

Kirja heijastelee aikansa asennemaailmaa "mustan miehen Afrikasta", joskaan varsinaisesti rasistisena en teosta pidä, vaikka neekereistä puhutaankin. Matkalla tapaamaansa nobelisti Schweitzeria siteerataan tekstissä mustasta miehestä puhuttaessa: "Hän on veljemme, mutta hyvin nuori veli, jota on autettava ja ohjattava.





Juha Vakkuri: Afrikan poikki, 2010

Edellistä kirjaa 50 vuotta myöhemmin tapahtui tämä matka, joka suuntautui Saharan eteläistä reunaa lännestä itään. Lähtöhetkellä Senegalin Dakarissa kohistiin mustan presidentin virkaanastujaisista USA:ssa. Senegalin ja Malin historiasta ja nykyajasta on paljon kuvausta, samoin hauskoja kertomuksia ja kaskuja Timbuktusta. Nigerista saan tietää, että Arevalla on vaikeuksia täälläkin uraanikaivosten kanssa. Tsadin tilanne oli silloinkin surkea. 
Vakkuri ennustaa "kansainvaellusta" pohjoiseen Välimeren yli Eurooppaan, mikä on tapahtunut nyttenmmin. Sudanin vaikeuksien kehityksen ja taustan syyt selvitetään perusteellisesti. Etiopian keisarin Haile Selassien tarina kiinnostaa siitäkin syystä, että kotikylästäni Padasjoelta toimitettiin keisarille aikoinaan komea vene.
Puskatakseilla ja busseilla tehty matka päättyy onnellisesti itsenäiseen Djiboutin satama- ja vapaakauppavaltioon Punaisen meren rannalle. Siellä kirjailija kertoo kohdanneensa miehen, joka esittää hänelle huijaustarinan, saman jonka hän oli jo kuullut lähtöpaikallaan Dakarissa ja saman jonka muunnelman minäkin olen kuullut Tunisiassa. 
Kirja on erinomainen opas avaamaan tietämystä afrikkalaisiin elämäntapoihin ja lisäämään ymmärrystä syihin, jotka aiheuttavat pakolaistulvaa Eurooppaan.




Juhani Lompolo: Maa johon mahtuu, 1975

Afrikasta Australiaan, jossa Juhani Lompolo liikkuu suomalaisten siirtolaisten asuttamilla alueilla 1973. Hän haastattelee lukuisia siirtolaisia, joiden lähdön syyt, menestyminen tai menestymättömyys kirjataan asianomaisten omin sanoin.
Yllättäen törmään aikaisemmin lukemani Afrikka-kirjan kirjoittajan Rauno Pankolan maineeseen - hänhän kävi 1960-luvulla Australiassakin. Mount Isan Suomi-seuraan Pankolalla ei ole enää tulemista. Niin pahasti hän oli suomalaissiirtokuntaa panetellut.





Keijo Nenonen: Jääkautta etsimässä, 1990

Australiasta on "suora" reitti Antarktikselle. Hyppään tässä kirjassa geologien retkikunnan mukaan vaikealle tutkimusmatkalle kokeilemaan, vieläkö muistan mitään maaperägeologian luennoilta 1970-luvun Turusta. Oli ilo havaita, että olin vielä jotenkin jyvällä moreenien perustutkimuksista, mutta paljon uutta opin Etelämantereen jääkauden ja jäätiköiden luonteesta. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen havainto, että vaikka ilmaston lämpenemistä tapahtuu, Etelämantereen jäätiköt lisääntyneiden lumisateiden johdosta kasvavat.
Tutkijat palasivat Suomeen Pohjois-Amerikan kautta. Minä siirryn seuraavaksi Etelä-Amerikkaan.





Totte Mannes: Tummien laulujen maa, 1967

Hyvin persoonallisella, lähes luettelomaisella tyylillä kirjoitettu sekä taiten piirroksilla kuvitettu teos. Kirja antaa perustietoa Kolumbian eri kaupungeista 1960-luvulta, ripauksen historiaa; pikaisesti käydään venematkalla myös Amazonasin alueella Brasilian ja Perun rajoilla. Päähuomio kuitenkin on ihmisissä, kansalaisten pohjattomassa köyhyydessä ja toivottomuudessa, rikkaampien välinpitämättömyydessä. Merkilliset kohtalot tuodaan väläyksenomaisesti esiin lyhyissä dialogeissa. Nykyisestä valtavasta huumerikollisuudesta ei kerrota vielä mitään.





Bengt Packalén: Mustat kyyneleet, punainen maa, 1985

Kuuban vallankumousta on jatkunut 25 vuotta, kun kirjoittaja pereheineen saapuu kolmeksi kuukaudeksi Havannaan. Maan eri alueita, pääkaupunkia lukuunottamatta, kuvataan varsin vähän. Pääpaino on sosialistisen järjestelmän toiminnan selostamisessa sekä "uuden ihmisen", el hombre nuevo, kasvattamisen periaatteissa.  Kirjoittaja on selvästi vallankumouksen puolella, joskaan ei ummista silmiään epäkohdille.
Kuuban suuri uhka ja ongelma on ollut suhde USA:han. On mielenkiintoista nähdä, miten aavistuksen lämmennyt vuorovaikutus kehittyy Obaman jälkeen Trumpin astuttua valtaan.





Monica Braw: Pitkä matka itään, 1984

Edellinen kirja hädin tuskin mahtui tähän kategoriaan päin vastoin kuin nyt viimeisenä lukemani, jonka ensimmäinen lause on: "Tämä on matkakirja." Ja lukijalle johdatukseksi tarkoitettu alkuteksti päättyy sohvamatkailijaa ilahduttaen: "Johtotähtenä lukijalla olkoon: Kun tämän olen lukenut, minun ei tarvitse itse lähteä.



Kiinnostavia olivat pitkän matkan aikana tehdyt havainnot ihmisten elämästä idässä sen ajan polittiseen tilanteeseen ja historiaan suhteutettuna. Kirjoittajilla oli asiantuntemusta ammattiensa puolesta taustoittaa näkemänsä. Lukija puolestaan ihmetteli, miten vähän mikään on vuosikymmenten aikana muuttunut.

Siteeraan vielä: " Mutta kyllä tällaisella matkalla oppii, oppii maailmasta ja ihmisistä ja oloista, joita he ovat itsellensä järjestäneet... Surullista vain on se, että opittu kertoo enemmänkin ihmisten huonoista puolista. Ennen kaikkea huomaamme tätäkin matkaa ajatellessamme kulkeneemme kokonaisen suvaitsemattomuuden territorion läpi, jossa ihmiset pääasiassa tuntuvat vihaavan ja halveksivan ja hävittävän toisiaan."


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.