Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roope Lipasti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roope Lipasti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Heinäkuiset

Heinäkuun helteitä odotellessa luetut kymmenen kirjaa:










Tove Jansson: Kesäkirja, 2017 ( 1972 )

Sophia, isä ja isoäiti saaressa viettämässä saarelaisten kesää, mikä poikkeaa meidän maakrapujen elämästä aivan olennaisesti. Kirja keskittyy lähinnä luovan lapsen ja epäsovinnaisen vanhuksen yhteiseloon. Se on läheistä, tilaa antavaa ja kasvun mahdollistavaa, lasta ja ikäihmistä ymmärtävää. Luonnon kuvaus on vaikuttavaa ja asiantuntevaa, olihan Tovella oma mökki saaressa.





Jasper: Yhdeksästoista askelma, 1948

Vaimo sai vimman ryhtyä hävittämään vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja, joita kukaan ei lue, ei ole lukenut vuosikausiin. Niinpä sain pinkan antaakseni siunaukseni tuhotyölle.
   Tämän kirjan halusin lukea, koska se on yhtä vanha kuin minäkin ja koska se on painettu samassa yhtiössä, johon kuuluvassa sanomalehdessä tyttäremme on töissä.
   Pojat saapuvat synkkään kartanoon, joka on ollut osaksi autiona isoisän kuolemasta asti. Siellä on pimeää, koska ei ole sähköä. Kynttilän valossa myrskyn yllättäessä tunnelma on pelottavan aavemainen varsinkin yöllä salissa, joka on täynnä isoisän veistämiä hautapatsaita. Vähitellen selviää, että kartano on viinan salapolttajien pesäpaikka. Pojat kipittävät kylään ja paljastavat poliisille roistojen puuhat.
   Kun tutkin sitten nimimerkki Jasperin henkilöllisyyttä, paljastuikin kyseessä olevan pilapiirtäjänä kuuluisaksi tullut Kari Suomalainen.





Alfred Liukku: Dic Maailmanmatkaaja, seikkailuja neljässä maanosassa, 1956

Seikkailija-Dicin perhe muutti Suomesta Amerikkaan, jossa Dic jo nuorena osoitti omaavansa levottomat jalat. Lähimetsät Astoriassa samoiltuaan hän yritteli kaikenmoista, mitä koulunkäynti häiritsi: kanoottikilpailu, mustalaisten mukana kiertely, kullankaivuuretki, maapallon ympäri kävely - useat näistä toimista johtivat "tuhlaajapojan paluuseen". Maapallonympärikävelykin keskeytyi vaikeuksien jälkeen Turkin vankilaan.
   Vaikuttaa siltä, että Dic Nivala oli oikea henkilö, vaikka kertomukset kirjassa hänen retkistään ovatkin hurjia.






Markku Keisala: Sinisilmät, 2015

Alun sekavia välähdyksiä tapahtumien taustoista seurasi selkämpi, perinteisempi juonen kuvaus kohti loppuratkaisua. Syyllisvaihtoehtoja dekkarissa oli vain kaksi ilmeistä. Tarinaan oli kytketty päähenkilön, poikamiespapin naiivi rakastuminen kirkkoherranviraston Armiin, mutta siitä huolimatta lukukokemus oli positiivinen.






Roope Lipasti: Virtanen ja Euroopan historia, 2016

Virtasen ja vaimo Korhosen kera kuljetaan Euroopan historian merkityksellisten tapahtumien läpi - pilke silmäkulmassa tietenkin. "Elmomaisia" sankaritekoja seuratessa lukijalle herää epäilys, että koulun historian tunteja olisi kannattanut seurata tarkemmin. Nyt niitä tietoja olisi tarvittu.






Nina Peura: Kuolemankukkia, 2012

On se vaikea laji tuo uskottavan dekkarin luominen. Ei se pelkällä puhuttamisella luonnu eikä parisuhteiden sekaamisella selviä.






Ruth Rendell: Kiinalainen tapaus, 1992 ( 1983 )

Kiemurainen juoni alkaa Kiinan matkasta ja siellä tapahtuvasta "kohtalokkaasta" tapaamisesta päättyen lopulta "kotiin" Englantiin, jossa komisario Wexfordille paljastuu asioiden todellinen laita kirjan viimeisillä sivuilla. Taattua kesälomalukemistoa!






Rex Stout: Sampanjaa yhdelle, 1991 ( 1958 )

Jokakesäinen hetki persoonallisten Nero Wolfen ja Archie Goodwin seurassa piristää kummasti vaikka en harrastakaan gourmet-ruokia ja vaikka minulla on vain yksi surkea orkidea. Archie on nokkela, näsäviisaskin, sanailija - todellinen supermies, jollainen toivoisi itsekin olevansa, mutta jollainen en ole. Nero Wolfe on taas laiska, nautiskeleva älykkö, jollainen en toivoisi olevani enkä olekaan. Kirjan juoni on ovela, ja ratkaisu tapahtuu - kuinkas muuten - lopulta Wolfen toimistossa, johon yrmeä Poliisipomo Cramer toimittaa asianosaiset kuulemaan todisteet ja syyllisen nimen.







Anne Leinonen: Metsän äiti, 2017

Tämän kirjan lukeminen vei vahvasti luonnontieteellisen koulutuksen saaneen "mukavuusalueen" ulkopuolelle. Tarinan kerronta oli toki elävää ja sujuvaa, mutta henkimaailman asiat tuonpuoleisine hahmoineen eivät sytyttäneet sanottavampaa mielenkiintoa.







Graham Greene: Kolmas mies, 1982

Heinäkuun kirjapatteri päättyy ( kuuluisaan ) todelliseen herkkupalaan, Greenen loistavaan kertomukseen vanhan ystävyyden murentumisesta vähitellen paljastuvan iljettävän totuuden rapauttamana. Ja välirikko kärjistyy päähenkilön joutuessa surmaamaan vastenmielisiin rikoksiin ajautuneen lapsuudenystävänsä.



Kesken jäänyt:

Joskus ei vaan "nappaa". Silloin kannattaa irrottautua ja siirtyä seuraavaan.




Antero Harju: Kapina Korallimerellä, 1957

Poikakirja, jossa liian teknistä & vauhdikasta menoa maalla, merellä ja avaruudessa. Oli heitettävä kesken, vaikka poikasena pidin tätä mahtavana kirjana ja hankin sen omaksi.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Haastettu 10


Matkoilla jää aikaa matkakohteen tutkailun jälkeen myös lukemiseen. Playa del Inglesissä on ravintola Mummolassa melkoinen kokoelma turistin ajanvietteeksi. Sieltä sain viisi ensimmäistä tähän "matkalla luettu"-kategoriaan.






Kalle Isokallio: Tohtori Jalkasen Perintövirus, 2001

Isokallion huumori on poliitikkoihin ja poliittisiin virkamiehiin pureutuvaa satiiria. Kirjan juoni on looginen - nerokas. Selvästi käy ilmi, että kirjoittaja tietää, miten "systeemi pelaa".




Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies Elämä ja vähäisemmät, 2015

Olipa sydämellisen hauskalla huumorilla sävytetty teos. Lapsiperheen elämä on juuri tuollaista parhaimmillaan, kun sen oikein osaa ottaa ja elää.





Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, 1999

Tellervolla on mahtava, itseään säästämätönkin huumorintaju, jolla sävytetystä kirjasta saa käsityksen, millaista elämä on "oikeesti" vallan kammareissa. Presidentin/pääministerin puolisona hänellä on ollut hyvä tilaisuus tutustua valtionpäämiehiin - presidentteihin ja kuninkaallisiin.
    Omista pikkupomoista mielenkiintoinen kommentti on Paavo Väyrysestä, joka Tellervon mukaan eräässä tilanteessa tokaisi itsestään: "Vaikka hän tekisi minkä tahansa valinnan, hänen päämääränsä oli varma: hänet oli tarkoitettu suuriin tehtäviin." No - toivotaan Paavolle menestystä suuriin tehtäviinsä esimerkiksi kunnallisvaalien jälkeen.
    Tellervo Koiviston muistelmissa oli huomattava osa matkakuvauksia, joten tämä oli hyvä valinta matkalla luettujen teosten ryhmään.




Tapani Bagge: Kasvot katuojassa, 2012

Kovaksikeitettyä rosvo- ja poliisitekstiä, mitä ei pelastanut tapahtumien osittainen sijoittuminen tuttuun ympäristöön ( Hämeenlinna ). Tämän kirjan viitsii lukea vain matkalla, kun on liian kuuma lähteä nähtävyyksille.




Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis, 2011

Loistavaa, mielikuvituksellista kerrontaa, jossa päähenkilön kohtalona on ajautua, ei ryysyistä rikkauksiin, vaan ryysyistä keskiluokkaiseksi. Kaiken huipuksi hänestä tulee ulkomaalaistaustaisuudesta huolimatta populistipuolueen pomo ja pääministeri. Loistavaa!




Matkalla autossa lentokentälle kohti toista triviaalimatkaa Rodokselle kuuntelin äänikirjan:

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia, 2012

Piilevää pottuilua ja irvailua meikäläistä porvarillista elämänasennetta kohtaan. Mielikuvituksen lentoa, joka kehittää tarinan vaikka arkisesta aterimesta.




Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 2015

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Salapoliisi-virkamies-aatelisherra Björk ratkaisee monipolvisen rikosvyyhdin, seikkailee vakoilijattaren ja erilaisten salaisten organisaatioiden kanssa. Mahtoikohan 1920-luvulla olla oikeasti muovipusseja, joihin Björk näppärästi keräsi todistusaineistoa.




Antti Tuomainen: Kaivos, 2015

Taitava rikoskertomus tutkivasta journalismista ympäristön saastuttamistapauksesta, joka tuo väistämättä mieleen Talvivaaran onnettoman kaivoshankkeen. Nykytyylin mukaisesti kirjan sankarilla pitää olla henkilökohtaisia ongelmia, mutta isän paljastuminen palkkamurhaajaksi on sentään ihan liian paksua.




Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 

Erikoinen tilanne istua Rodoksen Cactus-hotellin parvekkeella ja lukea kirjan tapahtumista, jotka pyörivät Cactuksenkin ympärillä ja pitkin kaupunkia. Kirja sinänsä on kevyttä höttöä, jonka oikolukemiseenkaan ei ole panostettu. Niinpä Koskinen kloorasi meressä ja söi tsaktisia. Eipä tällaista kestäisi muuten lukeakaan kuin tylsällä turistimatkalla. 


Ja lopuksi juhannusaattona, kun moni viettää juhlaa saaressa, lentokentältä palatessa äänikirjana:


Tove Jansson: Muumipappa ja meri, 1965

On hyvä päättää tämä "sata kirjaa-projekti" tunnelmalliseen, hienopiirteiseen ja elämää ymmärtävään Toveen. Kirjan analysoinnin jätän viisaammille.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.