Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppo Jokinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppo Jokinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Haastettu 10


Matkoilla jää aikaa matkakohteen tutkailun jälkeen myös lukemiseen. Playa del Inglesissä on ravintola Mummolassa melkoinen kokoelma turistin ajanvietteeksi. Sieltä sain viisi ensimmäistä tähän "matkalla luettu"-kategoriaan.






Kalle Isokallio: Tohtori Jalkasen Perintövirus, 2001

Isokallion huumori on poliitikkoihin ja poliittisiin virkamiehiin pureutuvaa satiiria. Kirjan juoni on looginen - nerokas. Selvästi käy ilmi, että kirjoittaja tietää, miten "systeemi pelaa".




Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies Elämä ja vähäisemmät, 2015

Olipa sydämellisen hauskalla huumorilla sävytetty teos. Lapsiperheen elämä on juuri tuollaista parhaimmillaan, kun sen oikein osaa ottaa ja elää.





Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, 1999

Tellervolla on mahtava, itseään säästämätönkin huumorintaju, jolla sävytetystä kirjasta saa käsityksen, millaista elämä on "oikeesti" vallan kammareissa. Presidentin/pääministerin puolisona hänellä on ollut hyvä tilaisuus tutustua valtionpäämiehiin - presidentteihin ja kuninkaallisiin.
    Omista pikkupomoista mielenkiintoinen kommentti on Paavo Väyrysestä, joka Tellervon mukaan eräässä tilanteessa tokaisi itsestään: "Vaikka hän tekisi minkä tahansa valinnan, hänen päämääränsä oli varma: hänet oli tarkoitettu suuriin tehtäviin." No - toivotaan Paavolle menestystä suuriin tehtäviinsä esimerkiksi kunnallisvaalien jälkeen.
    Tellervo Koiviston muistelmissa oli huomattava osa matkakuvauksia, joten tämä oli hyvä valinta matkalla luettujen teosten ryhmään.




Tapani Bagge: Kasvot katuojassa, 2012

Kovaksikeitettyä rosvo- ja poliisitekstiä, mitä ei pelastanut tapahtumien osittainen sijoittuminen tuttuun ympäristöön ( Hämeenlinna ). Tämän kirjan viitsii lukea vain matkalla, kun on liian kuuma lähteä nähtävyyksille.




Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis, 2011

Loistavaa, mielikuvituksellista kerrontaa, jossa päähenkilön kohtalona on ajautua, ei ryysyistä rikkauksiin, vaan ryysyistä keskiluokkaiseksi. Kaiken huipuksi hänestä tulee ulkomaalaistaustaisuudesta huolimatta populistipuolueen pomo ja pääministeri. Loistavaa!




Matkalla autossa lentokentälle kohti toista triviaalimatkaa Rodokselle kuuntelin äänikirjan:

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia, 2012

Piilevää pottuilua ja irvailua meikäläistä porvarillista elämänasennetta kohtaan. Mielikuvituksen lentoa, joka kehittää tarinan vaikka arkisesta aterimesta.




Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 2015

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Salapoliisi-virkamies-aatelisherra Björk ratkaisee monipolvisen rikosvyyhdin, seikkailee vakoilijattaren ja erilaisten salaisten organisaatioiden kanssa. Mahtoikohan 1920-luvulla olla oikeasti muovipusseja, joihin Björk näppärästi keräsi todistusaineistoa.




Antti Tuomainen: Kaivos, 2015

Taitava rikoskertomus tutkivasta journalismista ympäristön saastuttamistapauksesta, joka tuo väistämättä mieleen Talvivaaran onnettoman kaivoshankkeen. Nykytyylin mukaisesti kirjan sankarilla pitää olla henkilökohtaisia ongelmia, mutta isän paljastuminen palkkamurhaajaksi on sentään ihan liian paksua.




Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 

Erikoinen tilanne istua Rodoksen Cactus-hotellin parvekkeella ja lukea kirjan tapahtumista, jotka pyörivät Cactuksenkin ympärillä ja pitkin kaupunkia. Kirja sinänsä on kevyttä höttöä, jonka oikolukemiseenkaan ei ole panostettu. Niinpä Koskinen kloorasi meressä ja söi tsaktisia. Eipä tällaista kestäisi muuten lukeakaan kuin tylsällä turistimatkalla. 


Ja lopuksi juhannusaattona, kun moni viettää juhlaa saaressa, lentokentältä palatessa äänikirjana:


Tove Jansson: Muumipappa ja meri, 1965

On hyvä päättää tämä "sata kirjaa-projekti" tunnelmalliseen, hienopiirteiseen ja elämää ymmärtävään Toveen. Kirjan analysoinnin jätän viisaammille.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Haastettu 5

Vuorossa kymmenen dekkaria, joista yllättäen ja vastoin ennakko-odotuksia opin jotakin. Maahanmuuttajien, pakolaisten ja graffitinmaalaajien elämän olosuhteista ja toiminnan motiiveista sain luullakseni todenmukaista tietoa:


Kirjat osuivat käteeni satunnaisessa järjestyksessä, osa kotona, osa matkalla Inglesin Mummolan hyllystä.




Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki, 2008

Pimeä työvoima, ihmiskauppa oikeastaan, on keskeisessä osassa tässä teoksessa. Ei mitenkään harvinaista nykymaailmassa. Hyvin kuvattu kertomus ulkomaalaistaustaisesta rikollisuudesta, jossa löytyy myös pyrkimystä laillisuuteen sekä humaanien arvojen suosimiseen.
On vaikea kuvitella, miten niin charmikas uutistenlukija luo nahkansa muuttuakseen dekkarikirjailijaksi.





Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? 1982

Komisario Palmu, kuin Maigret habitukseltaan, ratkaisee murhamysteerin, jossa syylliskandidaateiksi ehdotellaan Agathamaisesti lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin henkilöt. Jossain määrin kirjan lukemista haittasivat vanhat muistikuvat kirjan elokuvaversiosta.





Pentti Kirstilä: Sinivalkoiset jäähyväiset, 1986

Valitsin tämän tutun miljöön vuoksi; olinhan juuri varannut kesämatkan Kreikkaan. Kirja osoittautui kevyen "kovaksikeitetyksi kioskituotteeksi", jonka nopeasti lukaisi perjantaipäivän askareiden lomassa.





Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko, 1973

Paksu savuverho leijailee läpi tämän kirjan; Malboroa kiskovat kaikki ketjussa sisätiloissa. Olutta ja väkevämpiäkin läträtään vapaa-ajalla ja töissäkin - jopa poliisikin. Ja tutkiva poliisi kertoo edistymisensä periaatteessa yhdelle mahdollisista epäillyistä. Epäuskottavien henkilöiden huippu on 5-vuotias poika, jonka repliikit paljastavat kirjailijan täydellisen tietämättömyyden sen ikäisen maailmasta.



Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies, 1996

Jokisen kirjan henkilöt tuntuivat oikeilta eivätkä heidän persoonalliset ongelmansa nouse keskeiseen osaan itse tarinan kustannuksella. Juoni oli riittävän mielenkiintoinen pitämään lukemisvirettä yllä helppolukuisen tekstin loppuun asti.




Seppo Jokinen: Rahtari, 2016

Luin heti perään lentokoneessa Jokisen toisen kirjan, koska se sattui olemaan Readerissani e-kirjana. Olin pettynyt. Keskeisten henkilöiden henkilökohtaiset ongelmat nousivat hallitsemaan teosta niin, että tuntui olevan vaikeuksia saada tarina kunnialla maaliin. Susien roudaaminen elävänä kaupunkiin ihmisiä syömään alkoi olla jo pikkuisen liian paksua palturia.




Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi, 2003

Kylläpä veti mielen matalaksi lasten kamala - jopa mielipuolinen - kohtelu vanhempien taholta, mitä tässä synkässä kirjassa taitavasti kuvattiin. Ja pitikö Joensuun antaa sankarinsa vaimon vielä lopuksi yllättäen kuolla. Paha mieli jäi. Sitähän kirjan nimikin enteili.




Kati Hiekkapelto: Suojattomat, 2014

Murhaajan luonne ei oikein sopinut kurkunleikkaajaksi. Tutkivilla poliiseilla oli nykytyylin mukaisesti liikaa henkilökohtaisia ongelmia. Kirja avasi hyvin näköaloja maahanmuuttajien ja pakolaisten elämän vaikeuksiin. Toivottavasti moni Perussuomalaisten kannattaja lukee tämän teoksen.




Mauri Sariola: Susikosken palapeli, 1959

Sariolan kuvaus on kuin vanhan kotimaisen elokuvan ylinäytellyt kohtaukset käsikirjoitettuna:
"Strand valahti kalpeaksi. Sekunnin murto-osassa oli äsken ylimielinen, närkästynyt ilme tipotiessään. Kapellimestarin silmäluomet laskeutuivat. Sitten hän käänsi päätään ja pälyli hetken kuin apua anoen ympäri huonetta. Rekola seisoi ovella liikahtamatta käsi taskuun työnnettynä. Myös Susikosken asento oli jähmettynyt, mutta hänen silmänsä seurasivat kapellimestaria valppaan terävinä."




Jari Järvelä: Tyttö ja pommi, 2015

Mielenkiintoinen tarina, joka avasi näkymän graffitintekijöiden motiiveihin. Niistä minulla ei tähän mennessä ole ollut mitään käsitystä. Kirjan oikolukija olisi voinut vähän skarpata, sillä kömpelöitä virheitä oli jäänyt huomaamatta.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.