Näytetään tekstit, joissa on tunniste ampiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ampiainen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ampi AI! sista


Suomen ilmavalvonnassa ja –puolustuksessa on vakavia puutteita. Huomasin sen astuessani rintamamiestalomme vinttikomeroon, josta tarkoitukseni oli ottaa pari laukkua syyslomamatkaamme varten.
Mutta en ottanutkaan, sillä kuului zzz..., kuten sarjakuvissa usein ilmaistaan. Oikeastaan kuului ZZZ..: Ampiainen.




Minä v... - en nyt suorastaan vihaa, vaan i...- en nyt varsin inhoakaan, kunhan ihmettelen, mitä virkaa ampiaisilla on???
Miksi halvatussa niiden pitää raahata ekologinen lokeronsa juuri meidän vintille. Veisivät askinsa muualle, vaikka naapuriin.
Ahaa! Se riiviö oli keksinyt meidän syksyn satomme. Kaksi sangollista omenoita, yksi päärynöitä. Pitäköön. Uskallanko sittenkin ottaa laukut?

Ehkä vastenmielisyyteni ampiasia kohtaan johtuu eräällä marjamatkalla saattuneesta välikohtauksesta. Puolukkamättäästä otti yllättäen nousukiitoa amppari ja pamautti suoraan keskelle, napakymppiin, nenän päähän. Ja seuraavana päivänä työmaalla oli selittelemistä. Kärsä ei suinkaan punoittanut  mistään kosteista harrastuksista, vaan... Seli, seli. Kukaan ei uskonut.


Matkalaukut varmaan muistuttivat mieleeni toisenkin ampiaisajatuksen. Se oli vuosia sitten Pargassa. Elokuu on huono aika matkustaa Kreikkaan. On liian kuuma. On liikaa turisteja. Helteen takia varmaan Valtoksen rannan hotelli tarjosi aamupalan rantaterassilla, missä oli viileämpää. Mutta missä myös luonto lähestyi aterioitsijaa.


Jo kaukaa huomasin, miten amppari aloitti laskeutumistoimet ja suoritti täydellisen stopin leikkelelautaseni reunalle. Sitten se iski purevat suuosansa makkaran reunaan ja alkoi leikata sopivaksi katsomaansa osuutta annoksestani. Luultavasti se ei ollut kuullutkaan puhuttavan kukista ja mehiläisistä ampiaisista. En voinut muuta kuin ällistyneenä seurata, miten se starttasi makkara hampaissaan ja räpytteli tiehensä. Kaiketi vei eväänsä poikasilleen riideltäväksi ja raadeltavaksi.

Vein laukut vaimolleni pakattavaksi. Se on osoittautunut viisaimmaksi ratkaisuksi meillä. Istuuduin viereen katsomaan. Istumisesta muistui mieleeni kaikkein traumaattisin ampiaismuistoni.

Sekin oli Kreikassa, Skiathoksen saarella. Kun pieni saari oli koluttu läpikotaisin, oli pakko ottaa rantavaihtoehto käyttöön. Asettauduimme varjon alle aurinkovuoteille. Tarkkaan ottaen en oikein ehtinyt kuin vähän ahteriani asetella, kun tulinen tuska iski alapäähäni, sain anafylaktisen (hengitystä salpaavan) reaktion. Olin istunut ampiaisen päälle.

Tavallisesti menen mereen varovasti kiduttamalla askel kerrallaan, mutta nyt ei vaimo kerinnyt kissaa sanoa, kun jo jäähdyttelin meren armollisessa sylissä.
Onneksi en ole allerginen. Kuvitella, jos takapuoleni olisi paisunut muodottomaksi. Taas olisi ollut selittelemistä.